Kirjakesä

Tänä kesänä olen ajatellut paljon sitä, kuinka hienoa on osata lukea. On tietenkin ihan mukavaa myös pystyä ilmaisemaan asiansa kirjoittaen, mutta lukemisen taidosta olen ollut etenkin hyvilläni. En muista ollenkaan sitä hetkeä, kun opin lukemaan, koulussa se oli, silloin oli tavallisempaa mennä lukutaidottomana kouluun, kuin nyt. Ympärilläni olevat viisivuotiaat osaavat jo lukea. Oli jokseenkin absurdia, että kun opin lukemaan, en ymmärtänyt vielä kellonaikoja. Kotimatkalla kaverit yrittivät opettaa mitä kellosta pitää tietää. Ekaluokkalainen joutuu murtamaan kyllä aika monta koodistoa.

On ollut erilainen kesä, on ollut mielenkiintoa viihtyä tekstien parissa, lukuinto, lukuhimo, sellainen että suuttuu, jos keskeytetään. Olen ollut piimää lasissa, jota kirja on hörppäillyt, hitaasti olen valunut kunkin tarinan loppuun, toivoen, että vielä olisi sivuja viimeisenkin jälkeen. Hyviä kirjalöytöjä on osunut tielleni kirppiksillä, kuten tuo hienokantinen kuvanveistäjän tytär. Haaveillen olen katsellut kuvia aidoista kirjahyllyistä, upottavista kirjastohuoneista ja suunnitellut omaa versiota.

Jotakin lukuhimostani kertoo se, että koko kesän odotin kirjaston poistomyyntiä ja tämän viikon maanantaina huomasin sellaisen olevan. Lähdimme sadetta uhmaten kävelemään kirjastolle vain huomataksemme, että ensi viikolla, hyvä ihminen, ensi viikolla vasta. Ehkä opin ne kellonajat, mutta päivämäärien kanssa on näköjään edelleen hieman hankalaa.

Piilon idea

Kesän olen ollut piilossa, kätkössä, pussissa, kolossa. Ei ole paljon tapahtumia, joista raportoida, on enemmän asioita, joita ei tapahtunut. Ei se mitään, piilokin on ihan hyvä, kun ottaa mukaan tekemistä tai vähintään muutaman ajatuksen. Eikä minun piiloni idea ole se, ettei kukaan löydä, vaan se ettei kukaan häiritse, eikä kellekään tarvitse sanoa päivää. Ja piilossa minulla on usein kaveri, monissa tapauksissa pehmeä ja kehrääväinen.

Minulla on muuten inspiraatioksi piiloon Pinterestissä ihan oma taulukin. On myös parveiluun, sillä sitäkin on joskus ihan sopiva harrastaa, kokoontua yhteen ja syödä pullaa. Jotakin kuitenkin tästä kuvien tallentajasta kertoo se, että piilossa-taulussa on paljon enemmän kuvia, kuin parveilla-taulussa. Uusin Pinterest-tauluni käsittelee asioita, joille voisin tehdä oodin, pullalle, raparperille, jäätelölle ja kenties sille, että osaa lukea. On niitä paljon muitakin, mutta en ole piilostani ehtinyt.

Kukilla kävelyä

Ystäväni kertoi aikeistaan matkustaa Muhun saarelle, pysäytin keskustelun suurieleisesti huitoen ja pyysin tuomaan minulle Muhu-tossut. Olin nähnyt sellasista kuvia ja aina välillä yritin katsella netistä, josko niitä joku toisi Suomeen.

Viime maanantaina, kun tapasimme koitti onnenpäivä ja sain tuliaisiksi ihan oikeat kirjotut tossut, jotka ovat vielä hienommat, kuin pystyin kuvittelemaan.

Katselen kirjottuja kukkia ja mietin tuon ystävän ihanaa puutarhaa ja sitä, että joskus on hirmuisen hyvä olla tuliaistyyppiä ja avata suunsa.

Ulkona unikot ovat joutuneet taipumaan salaojaremontin vuoksi, ehdin kuitenkin nappaamaan yhdestä kuvan. Vieläkään ei ole aivan unikkopuutarhaa, mutta kuitenkin enemmän tänä vuonna, kuin edellisenä.

Kevät pikana 2

Sellaiset kasvit ovat jotenkin kiehtovia, joissa jokainen vaihe on mielenkiintoinen. Tulppaani tietenkin ja tarhakylmänkukka, se muuttuu kukittuaan selvästi vedenalaiseksi eläjäksi, jokin polttiaiseläin.

Äsken vielä tummanpunaiset koristeomenapuun kukat ovat nyt vaaleanpunaisia. Kalliokielon nuput ovat pitkään kuin valkoisia papuja piilossa, sitten avautuvat pieniksi suipoiksi ohuiden sormien sormustimiksi.

Nyt mennään liian lujaa. Laukat availevat kukkaryppäitään ja ne kun ovat meillä yleensä juhannuksen kukkijoita. Tien penkalla on jo lupiineita. Pysäyttäkää tämä juna hetkeksi, vaihtaisin resiinaan.

Kevät pikana 1

Talvi rouskutti meiltä paljon kukkijoita. Maan syli on ihmeellinen ja toivon vähän, että joku saattaa nukkua tämän kesän ohi ja jatkaa seuraavana, niistä kun ei aina tiedä.

Tuli lämmin ja kaikki kasvoi kohisemalla, silmä juuri ja juuri ehti mukaan, mutta mieli ei, kamerasta puhumattakaan. Nämä ovat kolmen viikon takaa, kun kaikki oli vielä aluillaan.

Paluu raparperin aikaan

Talossa on taas tasapaino, kun puutarhavastaava on palannut kotiin ja aiheet keskusteluissa voivat olla muutakin, kuin hurr hurr mau mau saako nappularuokaa heti lisää, kun on syönyt suunsa tyhjäksi, miten niin ihminen ei laita lankakeriä pöydälle kissaa varten jne.

Kuvia mielihuoneesta

On aika tutustua Muumipappaan. Sain syntymäpäivälahjaksi hyllystäni puuttuneet osaset. Erikoista, että Muumipappa saapuu luokseni aina muiden jälkeen. Siitä olen kirjoittanut aiemmin täällä. Hirmuisen kivaa saada lahjaksi kirja, yleensä minä olen se, joka niitä antaa, koska osaan paketoida vain kovia ja laatikon muotoisia paketteja, eli kirjoja, levyjä ja niitä laatikoita. Vähemmän olen antanut lahjaksi potkukelkkoja ja jalkapalloja.

Yläkerrassa järjestys on taas muuttunut, kun kukkokaappi muutti mielihuoneeseen, jossa jatkuvasti jokin kohta on muutoksen alla. Kaappi söi sisuksiinsa yllättävän paljon kirjoja ja muuta materiaalia, silti kirjasäilytys on kaikista hankalin asia. Me mietimme sitä tuleeko tulevasta olohuoneesta (tunnetaan nyk. romuhuoneena) kirjojen koti, vai ovatko ne edelleen siellä täällä. Tulin taas ajatelleeksi kotia, kun katsoin Suomen kauneimmiksi väitettyjä televisiosta. Huh huh ja oi voi sanon, mielikuvituksen kuolema.

Anemonen pölyt ja jäniksen häntä

Pahin sukkavimma on ohi, kun kahdet ovat valmiit, mania laantuu, muttei lopu. Viikko sitten syntymiseni vuosipäivänä oli juhlalliskakku, pullallispelti, lahjusskandaali ja kukkia niin paljon, että ajatuksiin hiippaili kevät. Oi kukkasipulit, kertokaa jo kuinka voitte, minä niin toivoisin jo näkeväni talvesta selvinneitä viheriäisen punaisia lakkeja puskevan maasta. Vaan kun asuu montussa, joutuu odottamaan pidempään, kuin kukkuloilla ja eteläisillä seinustoilla.

Tänään saan toimittaa tädin virkaa, se on viroistani mieluisin. Heti tädin jälkeen tulee keksijä ja sitten nuuskija/etsivä.

Nimi

Kärpäset heräilevät ikkunoiden välissä, ne nostavat kohmeisia karvajalkojaan putsatakseen toisella karvajalalla toista yhtä karvaista jalkaa. Hetken auringossa lämmiteltyään ylösalaisin kävely onnistuu jo, kuten kesällä. Kissojen mielestä nämä ovat juhlallisia päiviä, sillä silmien alla on vihdoin jotakin vilinää, harmi vain, ettei tassu mitenkään mene lasin läpi.

Muutin bloggerin profiilini nimeksi pelkän Tuijan, sillä se on nimi, jolla minua kutsutaan. Asia on jostain syystä vaivannut minua pitkään, sillä Tuikkis on helppo kirjoittaa, se tulee luonnostaan, mutta ääneen sanottuna se ei kuulosta minulta, jotenkin väkisin keksitty lempinimi. Halusin mainita asiasta lähinnä siksi, että tykkään kommentoida toisten blogeissa, että sama vanha siellä uudella nimellä vaan.

Vuonna 2013 kuukausilla oli uudet nimet, maaliskuu oli kahvikutsukuu, kun ystävä oli tehnyt meille oman kalenterin. Nyt ollaan kalenteritta jo kolmatta kuuta ja harkitsen vakavasti sellaisen tekemistä itse, niin huonomuistiseksi on kaappeihin törmäilevä pääni tullut.

Hotellivieraat ja langanjuoksut

Opiskelin kantapään, se ei ollutkaan mahdotonta. Siirsin kaikki kasvit ja vaaralliset esineet korkealle, jotta hotellivieraat eivät kiinnittäisi niihin huomiota. Palvelin pitkäkarvaista leijonatassua ja kotikokoista pantteria, kun he yöpyivät alakerrassa viime viikolla. Oman karvakunnan edustajien mielestä tässä mentiin liiallisuuksiin ja hotellivieraat saivat taatusti parempaa ruokaa ja rutkasti enemmän huomionosoituksia ja ihailevia laatusanoja.

Jää vaihtui lumeen ja postintuoja itki toveripäiväkortin tekstin pilalle, arvailen mitä siinä luki. Virkkasin kameranhihnalle uuden takin. Apinan vuosi vaikuttaa nyt selvästi käsiini, niillä on oltava koko ajan tekemistä.

Komisario Palmua, kaunista Helsinkiä ja niin komeita autoja on tarjolla areenassa, suosittelen.

Kunhan päivät pitenevät

Ilona kirjoitti sen mitä olin ajatellut jo pitkään, että tämä oma heimo täällä virtuaalimaailmassa on kumman hiljainen. Yksi toisensa perään lopettaa tai vain hiljenee. Minä jatkan silti, vaikka tuntuu, ettei nytkään ole mitään kummempaa kerrottavaa tai näytettävää. Jatkan vaikka kuvalla tummasilmäisistä anemoneista ja sukellan blogien syvyyksiin ja kommenttilaatikoihin, sillä tuolla jossain käydään varmasti keskustelua ilman nopeaa tykkäysnappulaa.

Suosittelen seuraavaa: kuuntele cd-levyä, vaikka vuodelta 2004, lue paperilehteä ja mene kirjastoon, se tuoksu siellä tulee tarinoista, sitä ei saa sovelluskaupasta ostettua.

Aika paljon lintuja

Taikauskoiset kertovat, ettei pitäisi ympäröidä itseään linnuilla, niiden kuvilla tai niitä esittävillä esineillä, että toisivat muassaan huonoa onnea. Meillä menisi monta paikkaa ihan uusiksi, jos ryhdyttäisiin uskomaan sellaista.

Joihinkin uskomuksiin on kuitenkin selvästi uskominen, sillä hämähäkit todella tuovat rahaa, kuten ystäväni minulle on opettanut. Terveisiä erakkomartalle, se toimii! Kun ei niitä nitistä vaan laittaa kävelemään matkoihinsa, voi siitä tulla vaikka lottovoitto. Kymmenen euroakin on rahaa, eikä ollenkaan haittaa, että sekin kymppi tulee tietenkin sille, joka lottoaa ja joka niitä hämähäkkejä aina ulos kantaa. En minä.

Kissani kiharakarvainen uskoo siihen, että kaikki vastaantulevat ötökät on hyvä syödä, jospa vaikka nälkä lähtisi.

Viimeinen kuva joulusta

Laitoin sen silkkipapereissa erinäisiin lootiin jo maanantaina, mutta ovelimmat pysyttelivät ihan hiljaa astioiden takana ja verhotangossa roikkuen. Ehkä kukaan ei huomaa meitä ja saadaan roikkua täällä vappuun saakka.
Koristelaatikot siirrettiin tietenkin jo vinttiin ja nyt ei voi avata vintin ovea, ettei siperia pääse sisään.

Ritarinkukat ovat aikeissa tehdä toiset kukkavanat ja toinen pykäville (bougainvillea) on tehnyt pikkuisia lehtiä karun kautensa jälkeen ja hei iltapäivällä neljältäkin vielä näkee. Silloin tällöin ajatukset harhailevat kukkasipuleiden luo mullan alle.