perjantai 17. heinäkuuta 2015

Asioiden keskeneräisyys


































Kesken:
Riina Katajavuoren Lahjat,
Veera Salmen Puluboin ja Ponin loisketiivis kirja,
Mirkka Rekolan Tuoreessa muistissa kevät,
työhuoneen uudelleenjärjestely,
ulkona pullopenkki.

Suosittelen:
Alabama Shakes musiikkiyhtyettä.
Ahomansikoita, eli mettämansikoita ja
marjasinikuusaman marjoja.
Kirjaston poistomyynnistä ostettujen kirjojen paperikansien poistamista, jolloin inhottava kontaktimuovikin lähtee irti. Piilossa on kauniita kirjankansia.

Keinonkeksijän omakuva
































Uula Elvar Keinonkeksijä heinäkuussa 2015.

torstai 16. heinäkuuta 2015

Maisemat































Kartoitamme lintujen höyhenpeitteitä. Pitäisi rakentaa käki, tikka ja yöhaikara. Pohdimme syödessä, autossa, saunassa, aamulla, illalla ja keskellä päivää miltä kaikki näyttää, miltä pitäisi kaiken kuulostaa, miten kukakin puhuu. Meillä on siis projekti, joka luultavasti tietää taas yhtä blogia lisää ja paljon tunteja autossa. Yritämme selvitä yhteistyöstä hengissä.

Kotona sisällä tuntuu kesältä, pöydän ääressä varsinkin. Pikkukukkakimput vaihtuvat säännöllisesti ja minikokoisille pulloille ja maljakoille on jatkuvaa käyttöä. Pöytään on laitettu liian pieni Fujiwo Ishimoton Maisema, josta emme saa tarpeeksemme, miten joku niin 80-lukulainen kuosi voi näyttää niin hyvältä. Puuväriviivoja ja lempivärejä.

Ikkunasta näkyvät kukkivat jasmikkeen korkeimmat oksat ja silloin tällöin puskaan pujahtava kulkurikissa. Naapurustossa on käynyt ryöväreitä öisin, ovat vieneet enemmän, kuin pipperkakun sirkaman. Olemme virittäneet lukkoja ja kettinkejä.

Yksi ja toinen
































Jalat kylminä villasukista, jotka lämmittävät vain talvella. Toinen ahertaa muurahaisena ulkona, eikä tiedä minun palelemisestani kuin illalla, kun jäinen jalkapohja potkii peittoa paremmaksi. Sitä toista vaivaa suuruudenhulluus ja sen perässä jälkiviisaus.

On ilmeisesti perinteikästä, että tietotekniset laitteistot hajoavat tässä talossa kesäisin, ilman ukkosta, ilman sen suurempaa syytä. Tänä kesänä oli konevanhukseni vuoro. Mitään suurta tuhoa ei tapahtunut, kuvat ovat tallessa, muutkin tiedostot, mutta siinä meni itsenäisen aikuisen elämäni kumppani, raksuttava toveri, jolla olen kirjoittanut lähes kaiken kirjoittamani. Nyt kun olisi vielä ollut ihan oikeaakin tarvetta näppäimistölle ja tekstiä ymmärtävälle ohjelmalle ja hitusen kiire.

Onneksi sain lainaan tämmöisen ihan uuden ja kiiltävän, jonka kirjainten alla ei ole vielä karvaista kerrosta, eikä ruutu ole pölyinen. Voin rauhassa säikähdellä kehittynyttä tekniikkaa.

Loppuun kasvillisuustiedote: meillä on yhdessä omenapuussa kukkia ja vieressä raakileita. Heinäkuussa. Mielestäni tavatonta tai sitten en vain ole huomannut aiempina vuosina.

keskiviikko 8. heinäkuuta 2015

Pitkäkorvat, talviturkit ja kesävieraat















































Kesä. Tapasin pitkäkorvan, se ei ollut rusakko, vaan oikea pupu. Lähdin seuraamaan sitä, tajusin, tästä olen lukenut, että joku mimmi lähtee jänön perään. Käännyin takaisin.

Katsoin, kun paksu talviturkki uitettiin ja se liukeni veteen, se ei vielä ollut omani. Istuin hiekalla neulovan naisen kanssa, oli siihen kohtaan heinäkuuta paras perjantai. Hyviä tyyppejä, uusia lempinimiä, hyvää ruokaa ja oikea kesäilta, ei kiire mihinkään. Ottivat kyytiinsä viidakon ja suuntasivat kotiinsa kultaiset kivet katolla.

Tuli lauantai, lähdettiin autolla. Näyttely, vanhoja kirjoja ja jestas mikä puutarha. Niitä unikoita vaikka kuinka, kaikki maailman puut ja kuumuuttaan valittava kissa. On onni, että voi vierailla oikeissa puutarhoissa, kun arkisen oven toisella puolen on vielä piha ja puutarhaan on matkaa monta vuotta.