tiistai 19. elokuuta 2014

Sata

































Tässä olisi sadas merkintä tähän blogiin.

Aika kauan on kulunut aikaa ihan ensimmäisestä blogikirjoituksesta, se oli 6.7.2008. Sitä kirjoitusta ei enää ole, sillä Saapasjalan kirjoituksia nurkkapöydästä-blogi pyyhkiytyi jokin aika sitten unholaan blogit.fi-palvelun lopettaessa toimintansa. On minulla siitä jonkinlainen tiedosto tallessa, ehkä, jos sitten joku tutkija joskus sadan vuoden päästä tonkii tätä kummallista blogiaikaa ja sen kummallisia ilmentymiä.

Nurkkapöydän jälkeen, 2010 aloitin uuden blogin Saapasjalan pullopostiosaston ja samalla siirryin bloggerin puolelle.  Kun olin pari vuotta pullopostittanut, kaipasin uutta ja rakensin tämän, Saapasjalan salongin, jota nyt luet.

Blogielämä on tuonut eteen kohtaamisia, palautetta ja seikkailuja. Se ei ole muuttunut miksikään, että on hassua nähdä bloginsa, jonkun toisen blogin sivupalkissa edelleen, vaikka on tehnyt tätä jo monta vuotta. Kommenteista tulee samalla tavoin iloiseksi, kuin ennenkin ja siksi yritän sekä vastata saamiini kommentteihin, mutta myös kommentoida muiden blogeja.

Uutta on se, että koko blogimaailma on paisunut valtavaksi, nykyisin blogeista on tullut jotakin ahmittavaa sisustuspöperöä, johon ei pysähdytä fiilistelemään, jota ehkä kommentoidaan yhdellä sanalla. Luetaan niitä samoja blogeja mitä muutkin. Se näyttää vähän huvittavalta täältä "marginaalista" käsin.

Monta kertaa olen miettinyt, ettei tässä ole mitään järkeä, kun ei monesti ole mitään sanottavaa, ei mitään uutta, ei mitään kiinnostavaa. Sitten jostakin saa kipinän ja innostuu taas. Minun ja blogini sopimus on voimassa toistaiseksi ja toistaiseksi se on jatkunut melko pitkään ja toivon sen niin jatkuvankin.

Haluaisin kuulla kuinka kauan sinä olet kulkenut mukanani? Oletko pelkän Salongin lukija vai luetko myös Puukenkää ja Räsymattoa?

lauantai 9. elokuuta 2014

Lintujen talo































Eihän se ihan tämän yhden lempilamppuni veroinen ole, mutta jonkinlainen yritys kuitenkin. Sanotaan, että otin hieman vaikutteita. Siis inspiroiduin.

Tiimarin loppuunmyynnistä ostettuja lintuja kohdeltiin ensin siinä määrin kaltoin, että tökkäsin niihin rautalangan. Valittuun kohtaan lampusta laitoin teippiä, ettei rautalanka kuluta maalia talon pinnasta. Ihan lähelle valonlähdettä en laittanut lintua, ettei synny mitään feniks-ilmiötä.

Talovalo tai valotalo on House Doctorin valmistama, sekin on löytö eräästä loppuunmyynnistä, muttei sentään Tiimarin.

Nyt pitäisi vielä vaihtaa himmeämpi lamppu nykyisen tilalle, että tätä lintujen valtakuntaa voisi katsella ilman aurinkolaseja. No sitten joskus.