tiistai 17. joulukuuta 2013

Elmerin serkku ja muita








































Emme olleet kumpikaan ennen varsinaisesti kirjailleet yhtään mitään, mutta näköjään sekään ei ollut kovin vaikeaa. Kaksi ensimmäistä tein minä ja alimman teki mieshenkilö. N teki myös äidilleen syntymäpäivälahjaksi pienen kirjaillun taideteoksen, mutta siitä en ehtinyt ottaa kuvaa. Niin ja Oulun tyttökin teki omansa, mutta siitä hän saa kertoa itse, kunhan palaa maailmalta.

Ensimmäisessä kuvassa on Elmerin serkku, tiedättekö värikkään Elmeri-norsun? Taidan antaa sen joululahjaksi hyvään kotiin. Vaikka kaikenlaista teenkin käsin, harvemmin annan niitä joululahjaksi, olen kai enemmän ostajatyyppiä tai sitten en uskalla asettaa aikatauluja käsitöiden valmistumiselle, terveisin nimimerkki tilkkutäkki on edelleen kesken.

Toisessa kuvassa on sitaatti Hugo-Peikolta, ajattelin ripustaa tuon yläilmoihin, sinne missä kissaystävä usein keikkuu.

Viimeinen kirjontateos on N:n lempisitaatti, jota käytetään useissa tilanteissa arkielämässä, kuten ajettaessa Prisman parkkihallin yläkerrokseen loisteputkiliuskaa pitkin.



PS. Kissojen mielestä nämä ovat mainioita istuinalustoja, siksi kuvissakin on lukuisia kissankarvoja.

maanantai 16. joulukuuta 2013

Onnellisen langanhypistelijän paketti



































Meidän Kontti-kirppiksellä on askartelutarvikepiste, josta kahmitaan kamaa kassiin tai sitten punnitaan. Tämä mielenkiintoinen laatikko odotti minua punnittavien puolella. Mitäänhän se ei painanut, joten hinnaksi tuli ruhtinaalliset 0,20 senttiä. Vaikka laatikko olisi ollut tyhjä, olisin maksanut siitä vaikka euron tai kaksi.

Laatikossa on pala jonkun elämää, enkä aio poistaa sieltä noita kirjainluonnoksia, jouluntoivotuksia tai vaihtaa lankojen paikkojakaan, vaikka lankoja ja neuloja kyllä ajattelin käyttää.

Olemme innostuneet kirjomisesta N:n kanssa, siksi kaikenlaiset kirjontalankalöydöt ovat mahtava lisä värivalikoimaan. Tänä jouluna saatan paketoida ainakin yhden kirjomani pikkuisen taulun, jos rohkenen.

Tämä löytö menee kyllä tämän vuoden top 10 kirppislöydöt listalle, niin iloiseksi siitä tulin.


maanantai 9. joulukuuta 2013

Kestokuusi













































Meille tuli huoneeseen kuusi, huonekuusi. Minun Mummini makuuhuoneessa oli tuollainen, vaaleampi, tai sitten oli kesä ja se johtui siitä, muistan silittäneeni sen pehmeitä neulasia. Kissallisena on hieman hankalaa löytää kasveja, joita kissat eivät söisi, tämä osoittautui kuitenkin hyväksi, sillä inhottavasti pistelevät neulaset estivät maistelun.

Ruukuksi kuusi sai itselleen Salon kirppikseltä kesällä löytyneen Arabian ruukun. Kirppislöytö on myös tuo Fazerin puulaatikko. Karhu tuli joulukalenterista, tänään se sai kaverikseen ketun, ei kerrota sille joka luukkuja aukoo, mutta kolmaskin valkoinen eläin on tulossa.

maanantai 2. joulukuuta 2013

Puhelin






Kävi niin, että älyaika tuli minuunkin. Laiha ja litteä puhelimeni meni pöytälaatikkoon viettämään vanhuuttaan ja uusi älykäs tuli tilalle. Jotain turhamaisuudestani lienee kertoo se, että jo saman päivän iltana piti saada puhelimelle uusi mekko, marimekko. 

Ystäväni Aino sanoi, että tiesi minun innostuvan instagrammista heti, kun vaan saan jonkin välineen, jolla käyttää sitä. No niin kai siinä sitten kävi.

Sieltä instagrammista saattaa nähdä joulukalenterinkin luukkujen yllätyksiä ja kuvia seikkailuista, unohtamatta tietenkään kissakuvien loppumatonta virtaa.
Minut löytää neitirasymattona.