torstai 24. maaliskuuta 2016

Kuvia mielihuoneesta

































On aika tutustua Muumipappaan. Sain syntymäpäivälahjaksi hyllystäni puuttuneet osaset. Erikoista, että Muumipappa saapuu luokseni aina muiden jälkeen. Siitä olen kirjoittanut aiemmin täällä. Hirmuisen kivaa saada lahjaksi kirja, yleensä minä olen se, joka niitä antaa, koska osaan paketoida vain kovia ja laatikon muotoisia paketteja, eli kirjoja, levyjä ja niitä laatikoita. Vähemmän olen antanut lahjaksi potkukelkkoja ja jalkapalloja.

Yläkerrassa järjestys on taas muuttunut, kun kukkokaappi muutti mielihuoneeseen, jossa jatkuvasti jokin kohta on muutoksen alla. Kaappi söi sisuksiinsa yllättävän paljon kirjoja ja muuta materiaalia, silti kirjasäilytys on kaikista hankalin asia. Me mietimme sitä tuleeko tulevasta olohuoneesta (tunnetaan nyk. romuhuoneena) kirjojen koti, vai ovatko ne edelleen siellä täällä. Tulin taas ajatelleeksi kotia, kun katsoin Suomen kauneimmiksi väitettyjä televisiosta. Huh huh ja oi voi sanon, mielikuvituksen kuolema.

keskiviikko 23. maaliskuuta 2016

Anemonen pölyt ja jäniksen häntä






Pahin sukkavimma on ohi, kun kahdet ovat valmiit, mania laantuu, muttei lopu. Viikko sitten syntymiseni vuosipäivänä oli juhlalliskakku, pullallispelti, lahjusskandaali ja kukkia niin paljon, että ajatuksiin hiippaili kevät. Oi kukkasipulit, kertokaa jo kuinka voitte, minä niin toivoisin jo näkeväni talvesta selvinneitä viheriäisen punaisia lakkeja puskevan maasta. Vaan kun asuu montussa, joutuu odottamaan pidempään, kuin kukkuloilla ja eteläisillä seinustoilla.

Tänään saan toimittaa tädin virkaa, se on viroistani mieluisin. Heti tädin jälkeen tulee keksijä ja sitten nuuskija/etsivä.

sunnuntai 13. maaliskuuta 2016

Nimi






























Kärpäset heräilevät ikkunoiden välissä, ne nostavat kohmeisia karvajalkojaan putsatakseen toisella karvajalalla toista yhtä karvaista jalkaa. Hetken auringossa lämmiteltyään ylösalaisin kävely onnistuu jo, kuten kesällä. Kissojen mielestä nämä ovat juhlallisia päiviä, sillä silmien alla on vihdoin jotakin vilinää, harmi vain, ettei tassu mitenkään mene lasin läpi.

Muutin bloggerin profiilini nimeksi pelkän Tuijan, sillä se on nimi, jolla minua kutsutaan. Asia on jostain syystä vaivannut minua pitkään, sillä Tuikkis on helppo kirjoittaa, se tulee luonnostaan, mutta ääneen sanottuna se ei kuulosta minulta, jotenkin väkisin keksitty lempinimi. Halusin mainita asiasta lähinnä siksi, että tykkään kommentoida toisten blogeissa, että sama vanha siellä uudella nimellä vaan.

Vuonna 2013 kuukausilla oli uudet nimet, maaliskuu oli kahvikutsukuu, kun ystävä oli tehnyt meille oman kalenterin. Nyt ollaan kalenteritta jo kolmatta kuuta ja harkitsen vakavasti sellaisen tekemistä itse, niin huonomuistiseksi on kaappeihin törmäilevä pääni tullut.

maanantai 15. helmikuuta 2016

Hotellivieraat ja langanjuoksut
































Opiskelin kantapään, se ei ollutkaan mahdotonta. Siirsin kaikki kasvit ja vaaralliset esineet korkealle, jotta hotellivieraat eivät kiinnittäisi niihin huomiota. Palvelin pitkäkarvaista leijonatassua ja kotikokoista pantteria, kun he yöpyivät alakerrassa viime viikolla. Oman karvakunnan edustajien mielestä tässä mentiin liiallisuuksiin ja hotellivieraat saivat taatusti parempaa ruokaa ja rutkasti enemmän huomionosoituksia ja ihailevia laatusanoja.

Jää vaihtui lumeen ja postintuoja itki toveripäiväkortin tekstin pilalle, arvailen mitä siinä luki. Virkkasin kameranhihnalle uuden takin. Apinan vuosi vaikuttaa nyt selvästi käsiini, niillä on oltava koko ajan tekemistä.

Komisario Palmua, kaunista Helsinkiä ja niin komeita autoja on tarjolla areenassa, suosittelen.

maanantai 1. helmikuuta 2016

Kunhan päivät pitenevät































Ilona kirjoitti sen mitä olin ajatellut jo pitkään, että tämä oma heimo täällä virtuaalimaailmassa on kumman hiljainen. Yksi toisensa perään lopettaa tai vain hiljenee. Minä jatkan silti, vaikka tuntuu, ettei nytkään ole mitään kummempaa kerrottavaa tai näytettävää. Jatkan vaikka kuvalla tummasilmäisistä anemoneista ja sukellan blogien syvyyksiin ja kommenttilaatikoihin, sillä tuolla jossain käydään varmasti keskustelua ilman nopeaa tykkäysnappulaa.

Suosittelen seuraavaa: kuuntele cd-levyä, vaikka vuodelta 2004, lue paperilehteä ja mene kirjastoon, se tuoksu siellä tulee tarinoista, sitä ei saa sovelluskaupasta ostettua.


lauantai 9. tammikuuta 2016

Aika paljon lintuja













































Taikauskoiset kertovat, ettei pitäisi ympäröidä itseään linnuilla, niiden kuvilla tai niitä esittävillä esineillä, että toisivat muassaan huonoa onnea. Meillä menisi monta paikkaa ihan uusiksi, jos ryhdyttäisiin uskomaan sellaista.

Joihinkin uskomuksiin on kuitenkin selvästi uskominen, sillä hämähäkit todella tuovat rahaa, kuten ystäväni minulle on opettanut. Terveisiä erakkomartalle, se toimii! Kun ei niitä nitistä vaan laittaa kävelemään matkoihinsa, voi siitä tulla vaikka lottovoitto. Kymmenen euroakin on rahaa, eikä ollenkaan haittaa, että sekin kymppi tulee tietenkin sille, joka lottoaa ja joka niitä hämähäkkejä aina ulos kantaa. En minä.

Kissani kiharakarvainen uskoo siihen, että kaikki vastaantulevat ötökät on hyvä syödä, jospa vaikka nälkä lähtisi.



Viimeinen kuva joulusta
































Laitoin sen silkkipapereissa erinäisiin lootiin jo maanantaina, mutta ovelimmat pysyttelivät ihan hiljaa astioiden takana ja verhotangossa roikkuen. Ehkä kukaan ei huomaa meitä ja saadaan roikkua täällä vappuun saakka.
Koristelaatikot siirrettiin tietenkin jo vinttiin ja nyt ei voi avata vintin ovea, ettei siperia pääse sisään.

Ritarinkukat ovat aikeissa tehdä toiset kukkavanat ja toinen pykäville (bougainvillea) on tehnyt pikkuisia lehtiä karun kautensa jälkeen ja hei iltapäivällä neljältäkin vielä näkee. Silloin tällöin ajatukset harhailevat kukkasipuleiden luo mullan alle.


torstai 31. joulukuuta 2015

Vuoden häntäpää















































Huomenna muuttuu tammikuuksi.

torstai 12. marraskuuta 2015

Puettuja huonekaluja

































Lokakuun uin hyvin, ei ollut syviä upottavia kohtia, sai kävellä jalat koko ajan pohjaan ylettyen. Lämmintä ja hyvä hiekka. Marraskuu on liukas tumma laituri, jonka päässä on terävä kivi, vesi on täynnä kasveja ja sade tulee vinottain suoraan naamaan. En silti ala marraskiusaajaksi, vaan kirjoitan kauppalappuun toiveen: Tuijalle neilikoita.

Horrokseni on tänä vuonna epätasaista. Luultavasti en vaivu talviuneen ollenkaan, sillä tilasin jo palloja. Joulu on vähän niin ja näin, mutta kyllä sitä palloja saa aina tilata.

"Oot sitte heittäny huivin pöydälle" sanoo äiti. Harvemmin sitä on villainen liina, vaan nytpä on ja joku raja se on huivinkin koolla, tuo olisi norsullekin liian suuri. Yhdelle tuoleista olen pukenut tuon aarreliivin, joka tuli vastaani kirpputorilla. Tule vaan talvi, täällä ollaan, nastarenkaissa ja hyvin puettuna.

torstai 15. lokakuuta 2015

Maalia ja liimaa

 
 
 
 
 
 
Ensin hajosi kissa. Tuli hirveä huoli, eläinlääkärikäynnit ja jatkuva tarkkailu. Sitten tuli kiire maalata kotikoloja otuksille, liimata koristeita, harjoitella napin painamista oikealla hetkellä ja tekeytymistä pieneksi lavasteen takana. Eilen oli ensi-ilta, kaikki tuli valmiiksi ja nyt vain roudaamme, kiidämme paikasta toiseen ja esitämme valmista. Onneksi kaikki se tapahtuu aamuisin ja arkisin.
 
Koti näyttää karmealta, kukaan ei ole ehtinyt olla sen kanssa tarpeeksi. Kukkasipulit laitetaan istumaan viikonloppuna, sitten voi taas odottaa kevättä. Omenapuut pitävät kynsin ja hampain kiinni vihreistä lehdistään, orapihlaja-aidat ovat vihreitä, vastapäisen talon pihlajassa ei ole marjoja ollenkaan. Siltä näyttää ikkunasta, muutoin pihamaailman asioista ei ole mitään tietoa, on lähdettävä ulkoiluttamaan itseään.

sunnuntai 20. syyskuuta 2015

Kuinka luet?

































Haluaisin esittää teille kysymyksen, jonka muotoilisin suunnilleen näin: Kuinka luet kirjaa? Siis istutko, seisotko, makaatko, oletko jossakin jooga-asennossa, ehkä levitoit? Pidätkö kirjaa auki sormillasi vai onko sinulla jokin paino tai muu apuväline, jota siirtelet, jotta saat kätesi vapaaksi vai levitoiko kirjasikin? Onko sellaisia apuvälineitä edes olemassa? Luetko eri tavoin omaa kirjaasi, kuin kirjaston kirjaa? Poistatko paperikannet? Murustatko väliin hapankorppua? Kuuletko lukiessasi mitään ympäröivän todellisuuden ääniä vai pystytkö pysymään kuplan sisällä?

Haastoin Luovuuslabralaiseni lukemaan enemmän tänä syksynä siksi, että haluan itsekin lukea enemmän ja laajentaa lukemistoani, mutta huomaan, että lukukestävyyteni on luokkaa nolo. Ennen luin kävellessänikin, joka onnistuu pienen harjoituksen jälkeen yllättävän hyvin, mutta taidolla on taipumusta ruostua.

Käsissäni lakkaa virtaamasta veri ja olen hetken luettuani käsistäni kylmä, kuin kellari. Pää on myös hankala saada sopivaan kulmaan, tulee helposti sellainen "näpräysniska", jonka saan myös kaikesta askartelusta, ompelusta, virkkaamisesta, kaikesta sellaisesta, mistä kovasti pidän ja johon uppoudun. Olisi kiva olla jossakin pehmeällä alustalla, mutta kuitenkin niin, ettei yhden sivun jälkeen nukahda.

Onko sinulla jokin lukunurkka, jossa on maailman paras tuoli, maailman paras valo ja täydellinen pieni laskutaso teekupille? Kerro kaikki, haluan tietää. Vinkkaa, jos kirjoitat aiheesta blogiisi, tulen tiedonjanoisena varmasti katsomaan.


Terveisin nimimerkki kylmäkoura kippuraniska


Kuvissa esiintyvät teokset: Veera Salmi Kaikki kevään merkit ja Leena Krohn Salaisuuksia

sunnuntai 6. syyskuuta 2015

Viisas ja ujo
































Hei kesä minä laitan sinulle pisteen, pisaman oikeaan poskeen. Painan kovaa varmuuden vuoksi, että se tarttuu. Olit erilainen, kuin muut, enkä puhu säistä. Olit se hiljainen, joka valitsee pulpetin ikkunan vierestä ja tuijottaa kaiket päivät maisemaa. Olit se, joka peruu lähtönsä viime hetkellä, kun tarkistaa tilinsä saldon. Enkä minä vieläkään puhu säistä.

Olin hatun alla, lahkeissa ja helmoissa, olin varjossa, en muista sateisia päiviä, muistaakseni en kastellut uikkareita. Kasvatin hiuksia, en lakannut kynsiä.

Hei kesä ennen annoin sinun pujahtaa nopeasti, kuin ongittu ahven, jonka on saatava elää, liukkaasti kämmenten välistä koskettamatta piikkievää. Nyt pidin sinusta kiinni terävin hampain lempeästi leuat lukossa hymyillen. Olit tiukkaan kudottua puuvillaa, joka pingotettuna soi, kuin rumpu. Sinusta valo pääsi läpi, valaisi muttei polttanut. Roikuin hulpioreunassa ja pyysin "keitettäisiin vielä yhdet kahvit?"

Tietenkin lähdit yöllä, sillä ujot vihaavat eteisten sanoja. Aamulla tuntuu, että täällä on joku uusi, joka osoittaa sukkia, taskulamppua ja valokatkaisijaa, ei se kyllä yhtään haittaa.
Hei sitten kesä viisas ja ujo.