maanantai 1. helmikuuta 2016

Kunhan päivät pitenevät































Ilona kirjoitti sen mitä olin ajatellut jo pitkään, että tämä oma heimo täällä virtuaalimaailmassa on kumman hiljainen. Yksi toisensa perään lopettaa tai vain hiljenee. Minä jatkan silti, vaikka tuntuu, ettei nytkään ole mitään kummempaa kerrottavaa tai näytettävää. Jatkan vaikka kuvalla tummasilmäisistä anemoneista ja sukellan blogien syvyyksiin ja kommenttilaatikoihin, sillä tuolla jossain käydään varmasti keskustelua ilman nopeaa tykkäysnappulaa.

Suosittelen seuraavaa: kuuntele cd-levyä, vaikka vuodelta 2004, lue paperilehteä ja mene kirjastoon, se tuoksu siellä tulee tarinoista, sitä ei saa sovelluskaupasta ostettua.


lauantai 9. tammikuuta 2016

Aika paljon lintuja













































Taikauskoiset kertovat, ettei pitäisi ympäröidä itseään linnuilla, niiden kuvilla tai niitä esittävillä esineillä, että toisivat muassaan huonoa onnea. Meillä menisi monta paikkaa ihan uusiksi, jos ryhdyttäisiin uskomaan sellaista.

Joihinkin uskomuksiin on kuitenkin selvästi uskominen, sillä hämähäkit todella tuovat rahaa, kuten ystäväni minulle on opettanut. Terveisiä erakkomartalle, se toimii! Kun ei niitä nitistä vaan laittaa kävelemään matkoihinsa, voi siitä tulla vaikka lottovoitto. Kymmenen euroakin on rahaa, eikä ollenkaan haittaa, että sekin kymppi tulee tietenkin sille, joka lottoaa ja joka niitä hämähäkkejä aina ulos kantaa. En minä.

Kissani kiharakarvainen uskoo siihen, että kaikki vastaantulevat ötökät on hyvä syödä, jospa vaikka nälkä lähtisi.



Viimeinen kuva joulusta
































Laitoin sen silkkipapereissa erinäisiin lootiin jo maanantaina, mutta ovelimmat pysyttelivät ihan hiljaa astioiden takana ja verhotangossa roikkuen. Ehkä kukaan ei huomaa meitä ja saadaan roikkua täällä vappuun saakka.
Koristelaatikot siirrettiin tietenkin jo vinttiin ja nyt ei voi avata vintin ovea, ettei siperia pääse sisään.

Ritarinkukat ovat aikeissa tehdä toiset kukkavanat ja toinen pykäville (bougainvillea) on tehnyt pikkuisia lehtiä karun kautensa jälkeen ja hei iltapäivällä neljältäkin vielä näkee. Silloin tällöin ajatukset harhailevat kukkasipuleiden luo mullan alle.


torstai 31. joulukuuta 2015

Vuoden häntäpää















































Huomenna muuttuu tammikuuksi.

torstai 12. marraskuuta 2015

Puettuja huonekaluja

































Lokakuun uin hyvin, ei ollut syviä upottavia kohtia, sai kävellä jalat koko ajan pohjaan ylettyen. Lämmintä ja hyvä hiekka. Marraskuu on liukas tumma laituri, jonka päässä on terävä kivi, vesi on täynnä kasveja ja sade tulee vinottain suoraan naamaan. En silti ala marraskiusaajaksi, vaan kirjoitan kauppalappuun toiveen: Tuijalle neilikoita.

Horrokseni on tänä vuonna epätasaista. Luultavasti en vaivu talviuneen ollenkaan, sillä tilasin jo palloja. Joulu on vähän niin ja näin, mutta kyllä sitä palloja saa aina tilata.

"Oot sitte heittäny huivin pöydälle" sanoo äiti. Harvemmin sitä on villainen liina, vaan nytpä on ja joku raja se on huivinkin koolla, tuo olisi norsullekin liian suuri. Yhdelle tuoleista olen pukenut tuon aarreliivin, joka tuli vastaani kirpputorilla. Tule vaan talvi, täällä ollaan, nastarenkaissa ja hyvin puettuna.

torstai 15. lokakuuta 2015

Maalia ja liimaa

 
 
 
 
 
 
Ensin hajosi kissa. Tuli hirveä huoli, eläinlääkärikäynnit ja jatkuva tarkkailu. Sitten tuli kiire maalata kotikoloja otuksille, liimata koristeita, harjoitella napin painamista oikealla hetkellä ja tekeytymistä pieneksi lavasteen takana. Eilen oli ensi-ilta, kaikki tuli valmiiksi ja nyt vain roudaamme, kiidämme paikasta toiseen ja esitämme valmista. Onneksi kaikki se tapahtuu aamuisin ja arkisin.
 
Koti näyttää karmealta, kukaan ei ole ehtinyt olla sen kanssa tarpeeksi. Kukkasipulit laitetaan istumaan viikonloppuna, sitten voi taas odottaa kevättä. Omenapuut pitävät kynsin ja hampain kiinni vihreistä lehdistään, orapihlaja-aidat ovat vihreitä, vastapäisen talon pihlajassa ei ole marjoja ollenkaan. Siltä näyttää ikkunasta, muutoin pihamaailman asioista ei ole mitään tietoa, on lähdettävä ulkoiluttamaan itseään.

sunnuntai 20. syyskuuta 2015

Kuinka luet?

































Haluaisin esittää teille kysymyksen, jonka muotoilisin suunnilleen näin: Kuinka luet kirjaa? Siis istutko, seisotko, makaatko, oletko jossakin jooga-asennossa, ehkä levitoit? Pidätkö kirjaa auki sormillasi vai onko sinulla jokin paino tai muu apuväline, jota siirtelet, jotta saat kätesi vapaaksi vai levitoiko kirjasikin? Onko sellaisia apuvälineitä edes olemassa? Luetko eri tavoin omaa kirjaasi, kuin kirjaston kirjaa? Poistatko paperikannet? Murustatko väliin hapankorppua? Kuuletko lukiessasi mitään ympäröivän todellisuuden ääniä vai pystytkö pysymään kuplan sisällä?

Haastoin Luovuuslabralaiseni lukemaan enemmän tänä syksynä siksi, että haluan itsekin lukea enemmän ja laajentaa lukemistoani, mutta huomaan, että lukukestävyyteni on luokkaa nolo. Ennen luin kävellessänikin, joka onnistuu pienen harjoituksen jälkeen yllättävän hyvin, mutta taidolla on taipumusta ruostua.

Käsissäni lakkaa virtaamasta veri ja olen hetken luettuani käsistäni kylmä, kuin kellari. Pää on myös hankala saada sopivaan kulmaan, tulee helposti sellainen "näpräysniska", jonka saan myös kaikesta askartelusta, ompelusta, virkkaamisesta, kaikesta sellaisesta, mistä kovasti pidän ja johon uppoudun. Olisi kiva olla jossakin pehmeällä alustalla, mutta kuitenkin niin, ettei yhden sivun jälkeen nukahda.

Onko sinulla jokin lukunurkka, jossa on maailman paras tuoli, maailman paras valo ja täydellinen pieni laskutaso teekupille? Kerro kaikki, haluan tietää. Vinkkaa, jos kirjoitat aiheesta blogiisi, tulen tiedonjanoisena varmasti katsomaan.


Terveisin nimimerkki kylmäkoura kippuraniska


Kuvissa esiintyvät teokset: Veera Salmi Kaikki kevään merkit ja Leena Krohn Salaisuuksia

sunnuntai 6. syyskuuta 2015

Viisas ja ujo
































Hei kesä minä laitan sinulle pisteen, pisaman oikeaan poskeen. Painan kovaa varmuuden vuoksi, että se tarttuu. Olit erilainen, kuin muut, enkä puhu säistä. Olit se hiljainen, joka valitsee pulpetin ikkunan vierestä ja tuijottaa kaiket päivät maisemaa. Olit se, joka peruu lähtönsä viime hetkellä, kun tarkistaa tilinsä saldon. Enkä minä vieläkään puhu säistä.

Olin hatun alla, lahkeissa ja helmoissa, olin varjossa, en muista sateisia päiviä, muistaakseni en kastellut uikkareita. Kasvatin hiuksia, en lakannut kynsiä.

Hei kesä ennen annoin sinun pujahtaa nopeasti, kuin ongittu ahven, jonka on saatava elää, liukkaasti kämmenten välistä koskettamatta piikkievää. Nyt pidin sinusta kiinni terävin hampain lempeästi leuat lukossa hymyillen. Olit tiukkaan kudottua puuvillaa, joka pingotettuna soi, kuin rumpu. Sinusta valo pääsi läpi, valaisi muttei polttanut. Roikuin hulpioreunassa ja pyysin "keitettäisiin vielä yhdet kahvit?"

Tietenkin lähdit yöllä, sillä ujot vihaavat eteisten sanoja. Aamulla tuntuu, että täällä on joku uusi, joka osoittaa sukkia, taskulamppua ja valokatkaisijaa, ei se kyllä yhtään haittaa.
Hei sitten kesä viisas ja ujo.

perjantai 28. elokuuta 2015

Jätti



 
 
 
Unikko odotutti pitkään. Piteli pienen kananmunan kokoista nuppuaan vain vähän raollaan, kiusasi tahallaan. Pelkäsin kovasti, että ei se ehdi kukkia, ei se avaa kuitenkaan ja sitten ilmeisesti jonakin aamuyön hetkenä se oli repinyt kapalonsa ja päättänyt, että keittolautasen kokoisella kukalla kukitaan tässä nyt, tulkaa vaan taivastelemaan. Ja niinhän me teimme. Kuvasimme, puhuimme sille mukavia ja kehuimme minkä kerkesimme. Luulin, että autot hidastavat tiellä sen kohdalla ja pysähtyvät ottamaan itsestään kuvia jättimäisen unikon kanssa, erikoinen on hämäläinen luonteenlaatu, niin kun ei käynyt kertaakaan.
 
Muutakin on ollut ja on vielä tulossa, joillekin sopii aikaisen aamun maaginen valo, joillekin päivän kirkas, joitakin on niin vaikea kuvata missään valossa. Viimeisessä kuvassa näkee kuinka lähellä tietä asumme, katulamppu näkyy kukkakepin takana, jos kuvittelee on malva katulamppuakin korkeampi.
 
 


torstai 20. elokuuta 2015

Ulkotila




































Yksi kuivui, yksi mätäni, yksi nakerrettiin, yksi on marjaton, yhteen ei tule hedelmää. On kosteaa, on kuivaa. On tuulista, on pilvistä, on ukkosta, on väärä maa ja huono lannoitus. Minä tapaan sanoa huonekasveista ainakin, että kyllä ne itse kertovat haluavatko ne asua siellä mihin ne kaupasta kannetaan. Niin se on pihallakin, kun ei kaikelle vaan voi mitään, eikä aina jaksakaan voida.

Salkoruusu kukkii, sen lehdet ovat joutuneet tuholaisarmeijan hyökkäyksen kohteeksi, kukat eivät tunnu välittävän. Mitä tekee ihminen, ottaa valokuvan, kirjoittaa blogiinsa, ei hän ei lähde torjuntapuuhiin juosten. Jouluruusukin kukki muutama viikko sitten, nauroimme sen ajoitukselle, mutta se olikin tämän vuoden taimi, joilla ei koskaan ole almanakka kädessä. Kosmoksiin hyökkäsi toisenlainen riiviö, joku seitinkutoja ja ne kun ovat olleet sellaisia pakkasiin asti varmoja, luottokasvejani, jotka pitävät minusta ja minä niistä. Pömpeliin viskatut siemenet ovat tuottaneet komeaklarkiaa oikein kunnon puskan, erikoinen kasvi, mutta aika hieno.

Tänään kukkansa on avannut uuden penkin jättimäinen unikko, joka luultavasti vaatii ihan oman päivityksen mikäli jaksaa pidellä terälehtiään iltaan saakka.

Muutoin ulkona on tänä kesänä rakennettu (minä en ole) ja joskus harvoin olen kiikkunut tuossa unelmakiikussani kuistilla. Rakennus on edelleen kesken, sillä joinakin päivinä on pitänyt tehdä jotakin muutakin, kuin naputtaa. Tämän hetken haaveet ovat luettelomuotoisia ja ne muodostuvat sipulikukista ja keväästä, joka on täynnä tulppaaneita ja ensi kesästä, jolloin kahlataan laukkaviidakossa.

sunnuntai 9. elokuuta 2015

Kätketty

































Iltaisin olemme lähteneet kätköilemään, että seikkailuntarve tulee ravituksi. Aarteita on löytynyt. Mikä sopivan nörtti ja outo harrastus, eikä kukaan ollut kertonut siitä meille aiemmin.

Viimeisenä aukiolopäivänä vein äitini ja Puukengän Pyhäniemeen. Törmäsimme taasen Lotta Mattilan eläimiin, tämä alkaa olla jo aika mielenkiintoista, kohta ne varmaan tulevat ovellekin. Pidin seuraavista: Malena Granqvistin valtavat jänikset ja papanavuoret, Lasse Ursinin huikeat sateenvarjot, Lotta Mattilan Hyvät Herrat, Aino Louhi, Pekka Jylhä, Vappu Rossi ja Renata Jakowleff. En pitänyt teosten epäjohdonmukaisesta numeroinnista.

Toiseen blogiin  jo kirjoitinkin matkastamme Tampereelle, joka oli tämän kesän ainoa pidempi retki, sen jälkeen tuli armoton pujonuha, joka laittoi kulkemaan talouspaperirulla kainalossa. Kuka on keksinyt sellaisen kasvin! Nyt jo vähän helpottaa. Onneksi tapasimme Tampereella ihanan Ilonan, sitä kukkaistyttöä kun on ajoittain ihan oikea ikävä, nyt jaksan taas odottaa seuraavaa kertaa jäisellä kahvilla tietenkin Runossa.

Minä en vielä hautaa kesää, kuten blogeissa nyt jo kovasti tehdään, toivon vielä retkiä, kätköjä ja nuhatonta aikaa!

perjantai 17. heinäkuuta 2015

Asioiden keskeneräisyys


































Kesken:
Riina Katajavuoren Lahjat,
Veera Salmen Puluboin ja Ponin loisketiivis kirja,
Mirkka Rekolan Tuoreessa muistissa kevät,
työhuoneen uudelleenjärjestely,
ulkona pullopenkki.

Suosittelen:
Alabama Shakes musiikkiyhtyettä.
Ahomansikoita, eli mettämansikoita ja
marjasinikuusaman marjoja.
Kirjaston poistomyynnistä ostettujen kirjojen paperikansien poistamista, jolloin inhottava kontaktimuovikin lähtee irti. Piilossa on kauniita kirjankansia.