torstai 17. huhtikuuta 2014

Tutkimukseni pöydän merkityksestä blogissa

































On olemassa muotiblogeja, terveysblogeja, äitiysblogeja, ruokablogeja, käsityöblogeja, elämäntapablogeja ja sitten on pöytäblogeja. Saapasjalan salonki haluaisi kuulua pöytäblogien aateliin, mutta sitä vaivaa pöydättömyys. 
Koska meillä ei ole nyt oikeaa pöytää asuintilanteen vuoksi, olen miettinyt miksi pöytä on hyvä ja kuinka usein se toistuukaan blogikuvastossa, ainakin sellaisissa blogeissa, joita minä seuraan. Oikealla pöydällä tarkoitan ruokapöytää, sitä jonka ääressä elämästä suuri osa tapahtuu. Tutkin kuva-arkistoani ja tulin huomanneeksi tiettyjä toistuvia pöytäasetelmia.



1. Pöydällä voi olla ruokaa. Yleensä ruoka on jonkinlaisessa astiassa ja on tutkimukseni mukaan yleisempää, että ruoka on jollakin tavalla herkullista myös ulkonäöltään. Harvemmin näkee kuvia ruskeista kastikkeista ja perunoista kertakäyttölautasella.

2. Pöydällä oleva ruoka voi myös olla menneessä aikamuodossa likaisina astioina. Tämä ei kuitenkaan tarkoita tiskiainemainosten likaisia lasagne-vuokia, vaan pieniä muruja lautasella ja kahvin jättämää rengasta kupin pohjalla.

3. Pöydällä on usein kukkia. Kukat ovat maljakossa, joko sellaiseksi suunnitellussa tai sitten maljakoksi ylennetyssä purkissa, kannussa tai jossakin muussa vettä sisällään pitävässä astiassa. Sopivia kukkia pöydälle valittaessa on vain mielikuvitus rajana. Jos kukkakauppa ei ole lähellä pöydällä olevassa maljakossa voi olla myös oksia tai muita metsän antimia. Kesällä pöytämaljakossa on luonnonkukkia. Tekokukkaa blogisti ei valitse, ellei sitten ole itse virkannut sitä.

4. Pöydällä voi myös olla elämää, kuten nainen tuolilla ja kissa tuolin alla. Koira voi myös haluta olla pöydällä, vaikka se ei saisi. Tämä ei ole tyypillinen blogikuvaston käsite, mutta kokeilkaa, välillä on hyvä mennä pöydälle esim. tanssimaan tai pöydän alle syömään, kuten minä tein lapsena.

Yhtään kuvaa avonaisesta lehdestä, kirjasta tai muistikirjasta pöydällä en löytänyt omista kuvistani, mutta se on myös yleinen pöytäblogin kuva-aihe. Tämä teksti on kirjoitettu kroonistuneessa pöytäikävässä, ehkä joskus luen tätä ja osaan arvostaa pöydällistä eloa.



maanantai 14. huhtikuuta 2014

Salongin suositukset



































Maijjan pyynnöstä suosittelen viittä.

1. Tutustu lintuihin. Vaikka tämä Suomi onkin tämmöinen maailman unohtunut pikkutasku, lentelee täällä silti ihan mielenkiintoista väkeä ja laulelee myös. Vähän kyllä flamingoa ja papukaijaa kaipaisin, mutta ei voi valittaa. Mieshenkilö teki löydön ja toi laulavan lintukirjan tuliaisiksi. Olemme niin analogisia, että meillä linnutkin laulavat äänilevyllä.

2. Onko sulla sellainen voileipägrilli? Ei se ole mikään turha kapistus ja jos sellaisen omistaa, sitä on hyvä käyttää. Laita tortillaletun väliin täytettä (maltillisesti) ja sitten laita lettu kahtia voileipägrillin väliin paistumaan, lupaan että on hyvää (tai riippuu tietenkin täytteistä). Tässä kuvan annoksessa on välissä juustoa, savulohta ja basilikaa ja tortilla on yrttiversio.

3. Laita lautanen seinälle. Se hieno vanha lautanen, jolta ei voi enää syödä ansaitsee päästä seinälle. Tai lapsuuden puurolautanen tai se kaikkein uusin, jota ei vielä raaski käyttää. Sellainen lautaspidike maksaa 1,50€ ja sitten on tietenkin se vaiva, että naulaat sille naulan ja ripustat seinälle. Kiviseinäpora onkin sitten jo toinen juttu.

4. Kirjoita kirje. On todennäköisempää saada postiluukusta jotakin mukavaa laskujen sekaan, jos ensin itse aloittaa. Jos lähettää joka viikko yhden kortin tai kirjeen, saattaa olla, että pelastaa jonkun päivän, josta oli vähällä tulla kamala. Kerran kuukaudessakin on aika paljon, se tekee 12 kirjettä tai korttia vuodessa. Antakaamme postintuojille töitä.

5. Palkitse itsesi. Tosiseikkahan on, että harvalla on hymytyttö tai hymypoika kirjahyllyssä tai jos joskus on ollutkin, on kipsi hyvin haurasta ja sisarukset usein kateellisia. Sitten on näitä, joilla patsaita on useampi, kuten on tuo, jonka kanssa asun. Minä olen palkinnut itseni hymyttömällä tytöllä, joka on asettunut hymypoikien väliin, siinä se kateus rapisee ja muuttuu ylpeydeksi.


Kertomaan omat viisi suositusta haastan:

Retroruusun Liisukka
Hattaralandian Jaana
Vuohenlinnan Karo-Liina

Suosittelen myös kurkkaamaan nuo blogit, jos ne eivät vielä ole tuttuja.

sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Muumipappa palaa kotiin































Tiina kertoi Kuplassaan suhteestaan muumeihin, minäkin ajattelin kertoa.

Muumikirjoista en ole lukenut kaikkia, vain ne, jotka minulla on hyllyssä ja nekin aikuisena. Lukutoukkaikäisenä luin hyvin vähän, siksi minulla on suuria aukkoja tietämyksessäni tiettyjen kirjojen ja kirjasarjojen suhteen, mutta yritän kiriä välimatkaa kiinni nyt vähän vanhempana.

Television animaatio-Muumeihin minulla ei ole erityistä suhdetta, vaikka katsonut olen varmasti jokaisen jakson. Muistan sellaisen jakson, jossa ollaan naamiaisissa ja pätkän sellaisesta, jossa lasketaan Vilijonkan talossa liukumäkeä? Vai porraskaidetta?

Lapsuudestani olen säästänyt pienen peltitarjottimen, jossa on Muumipeikko ja Niiskuneiti ja sitten nämä kuvassa komeilevat Arabian pienet figuurit. Olen leikkinyt näillä lapsena, mutta ihan ehjänä ovat säilyneet, mattalasite on krakeloitunut kaikissa tasaisen kauniisti. Ainakin 20 vuotta oli perhe ilman Muumipappaa, olin seuraillut hintoja jo pidemmän aikaa ja kauhistellut, olin varma, etten saisi pikkukokoelmaani koskaan ehjäksi, sillä satoja euroja ei voi maksaa noin pienestä esineestä. Sitten nettikirppiksellä kävi tuuri ja nyt on pappa palannut matkoiltaan.

Ensimmäisen Teema-mallisen Muumimukin sain rippilahjaksi, nyt ne ovat olleet tauolla jo pidemmän aikaa, luopua en niistä tahdo, ne vain odottavat uutta innostusta varmassa tallessa. Niillä mukeilla on helppo viestittää pöydän toiselle puolelle millä mielellä on, vaikka välillä mukivalinta tehdäänkin ihan värin perusteella.

Millaisia muistoja Muumit sinussa herättävät? Minkä mukin valitset? Näetkö itsesi jonakin tiettynä hahmona?

torstai 20. maaliskuuta 2014

Punainen













































































Punainen on väri, josta äiti ei pidä, ehkä siksi, että mansikat ovat punaisia. Punainen on väri, jota puettiin reippaille tytöille, kun olin lapsi, minulla oli enemmän muita värejä. Punainen on liikennemerkkiväri, punainen on punastumisen väri. Ihminenkin on sisältäkin melko punainen. Kun ollaan vihaisia nähdään muka punaista, minä näen kyllä räjähdyksiä ja salamavälkettä, korkeintaan mustaa ja savunharmaata, jos väreistä puhutaan.

Punaisessa on monia sävyjä, joista pidän, kuten yläeteisen tapetin väri, punaisen mekon väri, punaisten pikkumökkien väri, lempeä vaaleanpunainen ja jopa silmiä kirvelevä neonpinkki. Pidän voimakkaan punaisista tapeteista, punaisista lattioista ja kullan ja punaisen yhdistelmästä. Tämä viehtymys punaiseen on tullut vähitellen, sillä en ole koskaan ollut se reipas tyttö, vaan enemmän taivaanrannanmaalari.

Näetkö sinä punaista kun katsot ympärillesi?

torstai 6. maaliskuuta 2014

Keltainen
































Keltainen on keltuaisen, tomaatin ja leskenlehden väri. Se on kevääntulon väri ja syksynkin. Asumme keltaisessa talossa, joka pitäisi kyllä maalata, mutta uusi museoviraston määräämä keltainen on minusta kauhean ruma, ei auta mieltymykset siihen.

Istun nytkin keltaisen lampun alla, se saattaisi olla lempiesineeni tästä huoneesta, jos joku sattuisi kysymään. Vitriini-rasiassa olevat korvikset olen saanut ystävältä tuliaiseksi, Peppi-korun mieshenkilöltä kesällä 2010. Siitä tuli mieleen, että huvikummun keltainen olisi hyvä talon väri, sellainen vaalea.

Ehkä jo ensi kuussa olen alakerrassa keltaisessa huoneessa kattamassa pöytään oikeaa ruokaa varten lautasia. Keittiö ja keittiön uunin tuotokset ovat varmasti tämän kaiken odottamisen arvoisia. Viimeksi käytimme uunia kerrostalokodissa toukokuussa 2012.

Oletko jo nähnyt keltaisia leskenlehtien pisteitä teiden penkoilla? Sanoivat kevään olevan edellä aikataulusta. Entä sinä ja keltainen, oletteko kavereita?

lauantai 1. maaliskuuta 2014

Viime päivät
















































Palaan pian. Tässä siihen asti kummallinen kuvakimara.

perjantai 21. helmikuuta 2014

Vihreä
































Vihreä on uskollinen ystävä, se on kuin joku otus joka seuraa minua elämän eri vaiheista toisiin, joskus se on vaalea, joskus minttu ja silloin tällöin tummakin tai kirkas. Lempivärini se ei ehkä kuitenkaan ole, mutta lähellä sitä.

Vihreitä ovat olleet asiat, joista olen ollut ylpeä, kuten 12-vuotiaana saatu oma huone ja yhdeksännellä luokalla ommeltu juhlapuku vanhasta Metsovaaran verhosta, käytän sitä edelleen. Vihreää on myös matossa, jonka tein kesällä 2008.

Työhuonekin on vihreä, se on ollut hyvä valinta, vaikkei huone työhuoneena olekaan vielä toiminut. Sävyksi valitsin sellaisen, jossa on paljon keltaista. Se on ainoa huone, jossa on maalatut seinät, ihan vaan siltä varalta, jos inspiraatio iskee ja seinän värin on vaihduttava.

Ystäväni Laura sanoi joskus, että kamalin väriyhdistelmä on pinkki ja vihreä. Juuri se on minun lempparini, siltikin voimme kävellä kadun samalla puolella. Kuten jo aiemmin sanottu, nämä väriasiat vaan herättävät tunteita.

keskiviikko 19. helmikuuta 2014

Valkoinen on pariväri


































Valkoinen esiintyy täällä harvemmin yksin, se on läheisriippuvainen kavereistaan, enimmäkseen mustasta, joka on sen bestis. Valkoista meillä on katot, lattiat ja ovet, sillä tässä talossa on pienet tummareunaiset ikkunat, joista tuleva valo on kaikin tavoin maksimoitava, siksi siis valkoista. Ja kyllä valkoisia lattioita saa olla siivoamassa usein, mutta lohduttaudun sillä, että niissä lian sentään huomaa ja tulee tartuttua lakaisuvälineisiin.

Keittiöstä tulee luultavasti yleisväritykseltään valkoisin huone koko huushollissa, mutta koska se on mieshenkilön oma huone, luulen sinne tipahtelevan hiljalleen väriä erinäisten esineiden muodossa, niin ja onhan sinne tulossa se turkoosi tapettikin, josta kerroin aiemmin.

Pidän kuvioista enemmän valkoisella ja raikkaalla pohjalla, siksi vaikka meillä paljon onkin 60 -ja 70-lukujen esineistöä niistäkin ne raikkaimmat ovat miellyttäviä, eivät niinkään oranssit ja ruskeat. Toisaalta tykkään myös kovasti Kummitustalon Stellan tumman värikkäästä värimaailmasta ja värisilmästä, siihen ei kyllä paljon valkoista kuulu.

Valkoisia joista tykkään: kananmunat (kuvassa ne ovatkin näköjään vähän sotkuisia), vaniljajäätelö (mieluiten kolmen kaverin), maitokiisseli, omenankukat, lumihanki, jääkarhut ja hanhet.

Vaatteissa valkoista on lempivillatakissani, joka on ystäväni Raisan vanha. Muuten valkoista on vain muiden värien kanssa, kun vilkaisen vaaterekkiä.

Näiden väriasioiden kanssa olisi hullua sanoa, niitä "en koskaan"-lauseita, mutta sanoisin kuitenkin, että kokovalkoista kissaa en haluaisi, en kokonaan valkoista talvitakkia, enkä hotellilakanoita omaan sänkyyni.

Entäpä sinä ja valkoinen? Ahdistaako vai rauhoittaako? Onko se väri ollenkaan?

keskiviikko 29. tammikuuta 2014

Eteisessä paistaa aurinko

































Ja eteisen lattialla istun minä. Matot rispaantuvat toisesta päästä ja kissat rullaavat ne vauhdilla kasaan. Katossa roikkuu kesäinen juhlapallo, ihan muuten vaan. Jos yläkerran eteinen olisi kuukausi, se olisi se kuukausi, kun suurikukkaiset liljat ovat rehevimmillään, melkein ohi. Silloin ilta-auringon sävy on vahva ja yö on jo pimeä. Elokuu, luulen sen olevan.

Olen miettinyt värejä paljon sen jälkeen, kun kirjoitin niistä. Aion palata siihen aiheeseen vielä.