maanantai 29. kesäkuuta 2015

Kesäkiasma tuo kesän














Kävimme lauantaina pystyttämässä omat teoksemme Kesäkiasmaan. Viime vuonna olimme mukana ensimmäistä kertaa, siitä voi lukea täältä. Tänä vuonna vein näyttelyyn työni Ei monstereita, ei pahoja unia. Kasasin sen hienon vanhan ruokapöydän päälle, aivan erilaiseksi, kuin se oli näyteikkunassa syyskuussa.

Mikäli tykkäät sopivan mutkikkaista maalaisteistä, laita kulkuneuvosi nenä kohti osoitetta Ylänteentie 219, 16900 Lammi. Siellä sinua odottaa takuulla erilainen kesänäyttely ja mahtava Koiviston harmaa torppa ja sen pihapiiri kasveineen.

Avajaiset on nyt vietetty ja kesänäyttely on auki 19.7.2015 asti joka päivä klo 12-18.

perjantai 26. kesäkuuta 2015

Tarina vailla loppua








Muistatteko kun kesällä 2013 kerroin tilkkupeitosta, josta piti tulla suuren sängyn kokoinen, kerroin kirjovani peittoon runoja ja lauluja ja varmaan puheissa vilahti myös jokin 3D-kuvakertomus. Valmista piti tulla jo ennen saman vuoden joulua.

Käsitöilläni on kaksi toteutustapaa, toinen on se, että teen sen hurjaa vauhtia valmiiksi saman tien ja toinen on se, että projekti siirtyy keskeneräisten loputtomaan kirjastoon, josta harvemmin yksikään palaa takaisin työn alle. Ne ikäänkuin putoavat kielekkeeltä unohduksen rotkoon ja mätänevät sinne. Niin kävi sille huippuhienolle tohkeissaan väsätylle tilkkupeitollekin, se siirtyi vinttiin kaikki tilkut kyllä ommeltuina yhteen ja vanukin ostettuna.

Kevään tullen huomasin taas suunnittelevani uutta tilkkupeittoa, sellaista pienempää, kissalle sopivaa. Muistin vanhan peiton ja valmiina olevan vanun. Kaivoin molemmat vintistä ja huokailin, en enää tykännyt väreistä, jotka olin peittoon valinnut, siinä oli muutamia ihan hirveitä tilkkuja ja rumia virheitä, jotka käsitöitä tekevät ystäväni varmasti huomaisivat. Mutta silti päätin, että joskus joku täytyy tehdä loppuun, että voi aloittaa uuden. En millään keksinyt niin suurelle peitolle taustakangasta, joten päätin pienentää peiton puoleen ja taittaa sen kahtia. Laitoin vanun väliin ja ryhdyin villisti tikkaamaan sitä käsin kaiken värisillä langoilla.

Nyt olen istunut peitto sylissä päivittäin ja tikannut helmi -ja kirjontalangoilla. Käsin tikkaaminen on kyllä kivaa. Ainakin tiedän mitä teen seuraavassa peitossa toisella tavalla. Kaiken, paitsi sen käsin tikkaamisen.

Kuvaselitykset:
Kuvassa 1 musta kissa on yllättävän rohkealla tuulella ja seikkailee alakerran salongissa, tämä on hyvin epätyypillistä toimintaa. Sain kuvattua myös videon, jossa hän tutkii maailmaa pöydällä.

Kuvassa 2 Uula on aivan tavallisella tuulella. Peitto on sopivan lämmin ja ihmisen rapsuttava käsi sopivan lähellä, vielä en ole onnistunut tökkäämään kissaa neulalla, vaikka melkoiseen vaaratilanteeseen hän itsensä asettaakin.

Kuvissa 3 ja 4 on hoitokissamme, joka laittoi koko pienellä olemuksellaan kissalaumamme uuteen järjestykseen parin päivän aikana. Sen jälkeen on ollut rauhallista. Peitto oli myös lainakissan mieleen.










torstai 25. kesäkuuta 2015

Omia jälkiä







































Kun on jotakin oikein pitkään hautonut ja kun sen sitten rääkäisee kovalla äänellä ilmoille huomaa, että suunsa olisi kannattanut avata jo aiemmin, eihän ne ihmiset niin pahoja olekaan.

Kerroin viime marraskuussa jännittävästä ihmiskokeesta. Nyt jännittävällä ihmiskokeella on oma blogi, josta voi onkia lisätietoa ja kummastella sinne ilmestyviä juttuja. Blogia en suinkaan tee yksin, vaan taiteellisen parveni kanssa yhdessä.

Olen iloinen niin monesta asiasta, mutta esimerkiksi siitä, ettei labra jäänyt yritelmäksi vaan ihan oikeasti kehittyi poikaseksi ja kasvaa sopivan verran suuremmaksi ja siitä kaikesta vastaan minä itse. Tämä ensimmäisen ihmiskokeen avulla tehty kivijalan rakentaminen on hyvässä vauhdissa ja sitä vasten on tukeva seistä.

Unissa


























































Lempikukkaa on niin vaikea päättää, kun niitä on niin monta, mutta tähän aikaan vuodesta voisin sanoa unikko. Ainoa ongelma on se, että haluni täyttää piha unikoin ja opastaa ihmisiä unikkopuutarhaa kohti tyssää siihen, etteivät ne halua kukkia täällä, karvaisia lehtiään kyllä tekevät, siis unikot, eivät ihmiset.

Keväällä ajattelin, ettei tarvitse kylvää uusia unikonsiemeniä, kun edellisenä kesänä ne varmasti ovat viskelleet siemeniään sopivasti joka paikkaan, tuloksena yksi kukkiva punainen ja uudessa penkissä taimena tänä keväänä ostettu keltainen, toisin sanoen hillitty kukkaloisto.

En silti masennu, tiedän jo valmiiksi tämän lähestymistavan kasveja kohtaan olevan väärä, sillä ymmärtääkseni suorittamani intensiivinen tuijottelu, ei ole se mitä kasvit eniten tarvitsevat, vaan ehkäpä jonkinlaista käsityövoimaa ja aikaa. Kellonkatselu ja kalenteriin viittaaminen tuskin auttavat mitään, jokainen vuosi on kuitenkin erilainen.

tiistai 23. kesäkuuta 2015

Hei vaan
































Tänne minä palaan, kuin oudompaan kotiin. Huomaan, että edellisestä valojen sytyttämisestä on aikaa hirveän monta päivää. Kevät on vaihtunut kesäksi. Elo on ollut puista, puullista ja puisevaa. On ollut myös kukkia - ei valittamista.

Yritän löytää jotakin rauhallista taikaa linssin läpi, poimia jotakin nättiä. Käsken itseäni: tee tästä salongista kesähuvila, pesä kesäelämälle ja jää syksyksi. Niin teen.

Kettu antoi minulle leipäsormuksen. Kurjenpolvet notkuivat. Herneitä söin, vaikken saisi, seuraukset ovat punaisia.



<a href="http://www.bloglovin.com/blog/4021792/?claim=fdr6usdx9h6">Follow my blog with Bloglovin</a>

keskiviikko 15. huhtikuuta 2015

Musiikkitoveri































Olen cd-tyttö henkeen ja vereen, koska haluan pitää musiikkia kädessä. Pidän kyllä suuremmistakin levyistä, mutta ne ovat kuitenkin enemmän tuon toisen talon asukkaan heiniä. Toivoin syntymäpäivälahjaksi kaunista masiinaa, jolla voisi kuunnella yläkerrassa musiikkia, eikä ollenkaan haittaa, jos siinä on vaikka radiokin.

Sain tämän Mujin seinäsoittimen ja olen ollut tyytyväinen, täyttää kriteerit. Sijaitsen usein melko lähellä itse laitetta sen ollessa päällä, joten äänenlaadulta ei vaadita paljon, ulkoinen olemus menee tässäkin asiassa edelle. Lahjanantaja oli fiksu valitessaan mustan, sillä valkoisella muovilla on tapana muuttaa väriään vuosien myötä.

Aina ei kuitenkaan tarvita musiikkia, hyvän musiikin lisäksi tykkään kuunnella vieressä olevan tien kohinaa ja hiljaista taloa, joka ei kuitenkaan koskaan ole hiljaa. Olen sellainen puolierakko, että en oikeastaan kaipaa ihmisten luo, mutta seurassakin on sopivassa määrin ihan mukavaa.

Kuinka sinä kuulet musiikkisi? Ja kuinka paljon haluat elämääsi musiikkia?

tiistai 14. huhtikuuta 2015

Kasvillisuustiedote huhtikuussa
































Hyvä uutinen: meillä on vihdoin kaksi ihmeköynnöstä, eli bougainvilleaa eli kotoisasti pykävilleä. Pykävillet ovat ryhtyneet kukkimaan aivan pikkuruisin valkoisin kukin, jotka piileskelevät pinkin takin suojassa, joka ei kuitenkaan ole ihan noin hurjan pinkki kuin kuvassa näyttää, tämä blogger kun muuttaa punaisia sävyjä.

Huono uutinen: kuuntelin hiljaisuutta, joka vallitsi talossa, sekunnin verran ajattelin, että kylläpä on mukavaa, kunnes tajusin, että nyt on syytä huolestua, säntäsin alakertaan ja mitä näinkään. Kauhukaksikko Sämpylä "terävähammas" Näkkärintytär ja Uula "rikostoveri" kiharakissa olivat tuntokasvin kimpussa. Puolet siitä oli parturoitu täysin puhtaaksi, toinenkin puoli olisi varmasti nakerrettu, ellen olisi ehtinyt paikalle. Toivotaan, että hän selviää kauhukaksikon muotoleikkauksesta, eikä kuole järkytykseen.


maanantai 13. huhtikuuta 2015

Koruille orsi































En ole pitkään aikaan esitellyt mitään tekelettä tai oikeastaan en ole pitkään aikaan yhtään mitään täällä höpissyt, huhtikuu on täynnä takkuja. Huomasin yhtenä päivänä, että sekava korujärjestys kyllästytti. Keräilemiini Iittalan vitriineihin mahtuu vain matalia koruja, lähinnä korviksia ja riipuksia, mutta kun koruharakalla on paljon muutakin hienoa, joka menee ihan hukkaan nukkuessaan laatikossa. Näkeehän niitä itse harakan kaulallakin, mutta usein vain yhden kerrallaan. En halunnut mitään kovin järjestelmällisen näköistä ratkaisua ja tapetti inspiroi lähtemään kaupan sijaan pihalle.

Siispä saapastellen takapihalle. Viime vuonna leikattuja orapihlajan paksuja runkoja oli takapihan puupinon luona, otin sieltä yhden ja kuorin puukon puuttuessa mattoveitsellä, tuloksena vain yksi haava peukaloon, mutta kunnon keppimaakari ei itke, eikä valita.

Toin kepukan  (huom. hieno verijälki kyljessään) sisälle kuivumaan ja muutaman päivän kuluttua sudin sen akryylimaalilla, niillä väreillä mitkä tuntuivat hyvältä silloin. Ajattelin, että tämä vaihtaa väriä mieltymysten mukaan ja korutkin siinä luultavasti vaihtuvat. Eikä ollenkaan haittaa, vaikka se joskus roikkuisi ihan yksinäänkin ilman koruasukkaita.

Lähes ilmainen tekele, eikä ollenkaan järjestelmällisen tai täsmällisen näköinen.



Ps. Terveisiä Iinalle, joka on keskimmäisten nauhakorujeni takana. Ne ovat ihan suosikkieni joukossa, aina tulee hyvä mieli, kun laittaa ne kaulalleen.

tiistai 24. maaliskuuta 2015

Kun aurinko pukeutui viittaan








































Perjantaina nappasin juna-asemalta mukaani seikkailijatar Kukkuluurun.

Viime tapaamisesta oli kulunut yli vuosi, jos ei videoneuvotteluita lasketa. Kävelimme kummallisessa valossa, kun aurinko pimeni, oli kuin ukkosta ennen. Menimme kahvilaan samaan taloon, jossa olimme ensimmäistä kertaa tavatessamme vuonna 2010. Sangen romanttista.

Kävelimme mäkien kautta Kissanmutkaan, sillä mäettä on vaikea päätyä laakson pohjalle. Askartelimme huopaisia asioita, minä tein talon, hän teki kuusimetsän. Seuraavana päivänä tein vielä pilven. Juhlimme kaikkia juhlanaiheita syöden hyvin.

Aamulla saimme kuuluisia pannukakkuja ja Suomen toiseksi parasta leipää. Kiersimme kirppikset ja sikapossukaupat. Illalla veimme ystävän uuteen junaan. Josko vihdoin keväämmällä saisimme itsemme pohjoiseen asti, aiottu on niin monesti.

Hei sinne ja nähdään taas!




Ps. Sitä aina miettii kunnianhimoisesti, että kun kantaa mukanaan kameraa tulee otettua kuvia vieraista ja vierailujen hyvistä kohdista, no ei tälläkään kertaa, mutta kivaa oli silti.

maanantai 23. maaliskuuta 2015

Viisi














































Sunnuntaina aurinko paistoi epätasaisen pilviharson takaa, lumenpelkoa painavissa pilvissä, aurinkolasit melko turhat. Tutun matkan lempimaisemat jäässä ja muovipussin näköiset joutsenmytyt pellolla. Ensimmäinen pysähdys vasta perillä, tutussa pihassa.

Täällä talossa yksi ihana tyttö täytti täyden käden sormet. Oli taas tapahtunut viime vierailun jälkeen, uusia kalusteita, uutta pintaa. Tapettionnea, liukuvia ovia, suunnitelmia ikkunoista. Kissaterapiaa itse kuningaskatti Kokilta, sama herra, jonka mainitsin kissajutussa.

Ehdittiin hypistellä kankaita ja kirjoja, ihastella, suunnitella ja höpötellä.  Kaksi automiestä kartuttivat autotietämystäni ja sain myös opastusta muovisten henkilöiden irtoaviin jalkateriin. Sankaritar oli varsin otettu kaikista saamistaan lahjoista.

Tässä talossa on hyvä. Olen aiemminkin kirjoittanut, että voisimme muuttaa tänne kesälapsiksi ja niin se on edelleenkin.

perjantai 20. maaliskuuta 2015

Suosituksia vakaville aikuishenkilöille















































Ensimmäinen suositus on Laura Ruohosen Yökyöpelit/Allakka Pullakka- kääntökirja. Sopii kirjahyllyysi heti siihen vakavien vakavuuskirjojen väliin. Kirjan kuvituksesta vastaa Erika Kallasmaa.

Toinen suositus on mennä Yle Areenaan ja katsoa putkeen kaikki nähtävillä olevat jaksot Yökyöpeleitä kliks. Valitettavasti ensimmäisestä jaksosta lähtien et pääse mukaan, harmillista, sillä et voi laulaa kaikkia loistavia Yökyöpelilauluja aamusta iltaan, kuten me teemme. Yökyöpelit on meillä viikon kohokaskohta, sillä sen visuaalisempaa lastenohjelmaa tuskin on tullut vuosiin ja mitkä musiikit! Arvostamme molemmat sitä, että lapsille tehdään jotain laadukasta kaikilta osin ja sitä tämä Yökyöpelit on.

Kolmas suositus on ihastella Matti Pikkujämsän kuvituksia, vaikkapa Astronautin rusinapullassa tai Hipinäaasi ja apinahiisi-kirjassa. Myös molempien kirjojen lukemista painokkaasti suosittelee saapasjalka, joka ei kannata murjottamista.

Mukavinta viikonloppua ja jännittävää auringonpimennystä!


maanantai 16. maaliskuuta 2015

Syntymisajankohta















































Tämä on se päivä vuodesta, kun vietän vanhentumispäivääni. Ihan nätti numero tuli ikälukuun, ei siis ole syytä ahdistua. Pari viikkoa ja ollaan taas Puukengän kanssa samanikäisiä.

Viikonloppuna talo oli juhlatalo ja tänään se on jälleen hiljainen oma itsensä, vähitellen kuorin sen juhlatamineet pesuun ja varastoon. Lahjoja putkahteli paketeista ja pusseista, olen häkeltyneen kiitollinen. Vai mitä tuumaatte yli viidestäkymmenestä gladioluksen sipulista? Niistähän saa vaikka labyrintin! Tukikeppien maalaaminen on parasta aloittaa jo nyt, ei taida edellisen kesän kepit riittää.

Juhlista itsestään ei tietenkään ole kuvia ja se johtunee aivan siitä, että olen kamerani kanssa uiskentelemassa hieman uusilla vesillä. Ystäväni toi mukanaan adapterin, jolla voin käyttää filmikameroitteni putkia nykyisessä kamerassani. Mikä hieno keksintö ja mikä ihana maailma siitä avartuukaan. Pääsen testaamaan valontajua ja tarkennussilmääni, sillä automatiikka ei ole turvana. Muut ne menee teknisessä kehityksessä ohi, kun minä tarkoituksella peruutan.

Luvassa on vielä yhdet synttärit, mutta niitä vietetäänkin jossain ihan muualla, kuin kotona, siitä lisää myöhemmin.