tiistai 24. maaliskuuta 2015

Kun aurinko pukeutui viittaan








































Perjantaina nappasin juna-asemalta mukaani seikkailijatar Kukkuluurun.

Viime tapaamisesta oli kulunut yli vuosi, jos ei videoneuvotteluita lasketa. Kävelimme kummallisessa valossa, kun aurinko pimeni, oli kuin ukkosta ennen. Menimme kahvilaan samaan taloon, jossa olimme ensimmäistä kertaa tavatessamme vuonna 2010. Sangen romanttista.

Kävelimme mäkien kautta Kissanmutkaan, sillä mäettä on vaikea päätyä laakson pohjalle. Askartelimme huopaisia asioita, minä tein talon, hän teki kuusimetsän. Seuraavana päivänä tein vielä pilven. Juhlimme kaikkia juhlanaiheita syöden hyvin.

Aamulla saimme kuuluisia pannukakkuja ja Suomen toiseksi parasta leipää. Kiersimme kirppikset ja sikapossukaupat. Illalla veimme ystävän uuteen junaan. Josko vihdoin keväämmällä saisimme itsemme pohjoiseen asti, aiottu on niin monesti.

Hei sinne ja nähdään taas!




Ps. Sitä aina miettii kunnianhimoisesti, että kun kantaa mukanaan kameraa tulee otettua kuvia vieraista ja vierailujen hyvistä kohdista, no ei tälläkään kertaa, mutta kivaa oli silti.

maanantai 23. maaliskuuta 2015

Viisi














































Sunnuntaina aurinko paistoi epätasaisen pilviharson takaa, lumenpelkoa painavissa pilvissä, aurinkolasit melko turhat. Tutun matkan lempimaisemat jäässä ja muovipussin näköiset joutsenmytyt pellolla. Ensimmäinen pysähdys vasta perillä, tutussa pihassa.

Täällä talossa yksi ihana tyttö täytti täyden käden sormet. Oli taas tapahtunut viime vierailun jälkeen, uusia kalusteita, uutta pintaa. Tapettionnea, liukuvia ovia, suunnitelmia ikkunoista. Kissaterapiaa itse kuningaskatti Kokilta, sama herra, jonka mainitsin kissajutussa.

Ehdittiin hypistellä kankaita ja kirjoja, ihastella, suunnitella ja höpötellä.  Kaksi automiestä kartuttivat autotietämystäni ja sain myös opastusta muovisten henkilöiden irtoaviin jalkateriin. Sankaritar oli varsin otettu kaikista saamistaan lahjoista.

Tässä talossa on hyvä. Olen aiemminkin kirjoittanut, että voisimme muuttaa tänne kesälapsiksi ja niin se on edelleenkin.

perjantai 20. maaliskuuta 2015

Suosituksia vakaville aikuishenkilöille















































Ensimmäinen suositus on Laura Ruohosen Yökyöpelit/Allakka Pullakka- kääntökirja. Sopii kirjahyllyysi heti siihen vakavien vakavuuskirjojen väliin. Kirjan kuvituksesta vastaa Erika Kallasmaa.

Toinen suositus on mennä Yle Areenaan ja katsoa putkeen kaikki nähtävillä olevat jaksot Yökyöpeleitä kliks. Valitettavasti ensimmäisestä jaksosta lähtien et pääse mukaan, harmillista, sillä et voi laulaa kaikkia loistavia Yökyöpelilauluja aamusta iltaan, kuten me teemme. Yökyöpelit on meillä viikon kohokaskohta, sillä sen visuaalisempaa lastenohjelmaa tuskin on tullut vuosiin ja mitkä musiikit! Arvostamme molemmat sitä, että lapsille tehdään jotain laadukasta kaikilta osin ja sitä tämä Yökyöpelit on.

Kolmas suositus on ihastella Matti Pikkujämsän kuvituksia, vaikkapa Astronautin rusinapullassa tai Hipinäaasi ja apinahiisi-kirjassa. Myös molempien kirjojen lukemista painokkaasti suosittelee saapasjalka, joka ei kannata murjottamista.

Mukavinta viikonloppua ja jännittävää auringonpimennystä!


maanantai 16. maaliskuuta 2015

Syntymisajankohta















































Tämä on se päivä vuodesta, kun vietän vanhentumispäivääni. Ihan nätti numero tuli ikälukuun, ei siis ole syytä ahdistua. Pari viikkoa ja ollaan taas Puukengän kanssa samanikäisiä.

Viikonloppuna talo oli juhlatalo ja tänään se on jälleen hiljainen oma itsensä, vähitellen kuorin sen juhlatamineet pesuun ja varastoon. Lahjoja putkahteli paketeista ja pusseista, olen häkeltyneen kiitollinen. Vai mitä tuumaatte yli viidestäkymmenestä gladioluksen sipulista? Niistähän saa vaikka labyrintin! Tukikeppien maalaaminen on parasta aloittaa jo nyt, ei taida edellisen kesän kepit riittää.

Juhlista itsestään ei tietenkään ole kuvia ja se johtunee aivan siitä, että olen kamerani kanssa uiskentelemassa hieman uusilla vesillä. Ystäväni toi mukanaan adapterin, jolla voin käyttää filmikameroitteni putkia nykyisessä kamerassani. Mikä hieno keksintö ja mikä ihana maailma siitä avartuukaan. Pääsen testaamaan valontajua ja tarkennussilmääni, sillä automatiikka ei ole turvana. Muut ne menee teknisessä kehityksessä ohi, kun minä tarkoituksella peruutan.

Luvassa on vielä yhdet synttärit, mutta niitä vietetäänkin jossain ihan muualla, kuin kotona, siitä lisää myöhemmin.

maanantai 9. maaliskuuta 2015

Kasvillisuustiedote
































Uutinen: Omena on tervehtinyt meitä kukin jo monen päivän ajan, eikä loppua näy. Nuuskaisen mennessäni ohi oikein kunnolla, niin että maistuu. Kutsun sitä kevätharjoitukseksi.

Toinen kasvillisuuteen liittyvä kertomus tulee tässä: asparagus pitää olostaan väärinpäinylösalaisin-ruukussa. Begonia vaihdettiin myrsikkiin, sillä begonialla ei riittänyt huumorintaju lentoharjoituksiin vaihtuvissa lämpötiloissa.

Siinä tärkeimmät.

maanantai 2. maaliskuuta 2015

Huone vailla nimeä








Tämän huoneen muodonmuutos väliaikaiskeittiöstä minun valtakunnakseni on ollut hitaanlaista. Sellaista, että erään tavaratalon sininen kassi nököttää paikallaan viikkoja vieressään puolityhjät laatikot odottaen, että joku veisi ne vinttiin.

Onneksi huone sai potkun takalistoon erään mukavan paperin myötä ja saan laittaa kirjoittavat sormeni näppäimistölle. Niinä päivinä tätä voidaan sanoa työhuoneeksi, mutta se tarvitsisi sitä paremmin kuvailevan nimen.

Mikä nimeksi huoneelle, jossa satunnaisesti ommellaan, kirjotaan, virkataan, neulotaan ja luetaan? Lisäksi siellä säilytetään kirjoja, kirjoitetaan, piirretään, maalataan, tutkitaan, tutustutaan ja nuuskitaan? Yksi siellä myös ruokailee ja kolmen hengen rouskuvaa ravintoakin siellä säilytetään, niin ja vesipiste löytyy ja kaksi ovea.

Viime viikolla sain huoneeseen keltaisen kirjakaapin ja juuri eilen paikalleen laitettiin pieni violetti lipasto, joka sopii tämmöiseen pikkukakkoshenkiseen satutädin huoneeseen oikein mainiosti. Pääsivätpä esille myös Annika Leppäahon grafiikat viimeisessä ja kolmannessa kuvassa.

perjantai 13. helmikuuta 2015

Pää poikki ja messinkinen pitkäkorva

































Hymytön tyttö hyppäsi hyllyltä ja katkaisi kaulansa, katselee nyt liimattuna, kun hymypojilla on vastapäätä kahvikutsut. Ei hymyilytä vieläkään. Donna esittelee sirkustemppujaan, päälläseisonnan maailmanennätys mielessään.

Uusin tulokas sirkukseen on messinkinen jänis. Kuten aiemmin kerroin voi huono kirppistuuri olla kääntymässä parempaan. Pienen salapoliisityön jälkeen löysin miltei samanlaisia jänöjä Etsyn vintagepuolelta, että ehkäpä hän on vanha.

Tavarat kokeilevat eri paikkoja, kuin Kultakutri sänkyjä ja tuoleja. Ne seilaavat ja sitten jäävät johonkin, missä niillä on hyvä olla.

torstai 12. helmikuuta 2015

Umpimähkä ja puutarhakirja


































Huonohkoa kirppistuuria on jatkunut jo pitkään, ei mitään superlöytöjä, ei ainakaan montaa kerralla, mutta jospa se tästä lähtisi kääntymään paremmaksi. Löysin kirppikseltä Suurelle lintukirjalleni kaveriksi Suuren puutarhakirjan, jossa on piirroskuvat. Hinta ei ollut hirvittävä, vain 5 euroa.

Tämmöistä kirjaa tarvitsee silloin, kun etsii inspiraatiota ja miettii millaisia terälehtiä olikaan olemassa. Olen salaa innostunut piirtämään kukkakuoseja, omaksi iloksi siis, tökerösti huopakynillä. Toki kirjan tietopuolikin on tärkeää, eikä se kasvien osalta niin paljon ole muuttunutkaan. On hyvä olla sekä valokuvallisia, että piirroskuvallisia puutarhakirjoja, vähän uusia ja vähän vanhoja. Vielä pitäisi löytää se Otavan värikasvio, jota lapsena luin saaressa. Niittyleinikin ja metsätähden taisin siitä oppia.

Kylvömultaa hakiessamme nappasi seuralaiseni ostoskoriin Mähkän. Naureskelin vähän, että joulukukkaako katseltaisiin ympäri vuoden, mutta koska keksin sata tapaa käyttää umpimähkävitsejäni ajattelin, että olkoon, itselläni ainakin on hauskaa.

Jos muuten janoatte puutarha-aiheisia juttuja, voin vinkata muutaman lempparini pahimpaan viherikävään:

Saaripalsta on Sailan, Mustin ja Ransun blogi, jota olen lukenut pitkään. Vuoden alkupuoliskolla saan ikäänkuin kaksi kevättä, kun saaristoon kevät koittaa niin aikaisin, elän sitä Saaripalstan mukana ja sitten sen jälkeen tulee vielä oma kevät tänne Hämeeseen.

Autuas olo blogissa seikkailee kissaprinssi Nero ja hänen piikansa Cheri. Blogissa on puutarha-asiaa, mutta myös paljon muuta. Kuvat ovat kauniita ja pidän blogin tunnelmasta kovasti.

Oravan kesäpesä on Oravanpesän Katin siirtolapuutarhakertomus. Blogin mukana pääsee kurkistamaan pikkumökkielämään ja kannattaa ehdottomasti kurkata myös sinne mökin sisällekin, siellä näyttää ihanalta. Ei liene yllätys, että tässäkin blogissa seikkailee kissaystävä.

M niin kuin maja

































Muutama juttu vielä lisäksi siihen kissakirjoitukseen.

Liite 1. Ne tykkäävät majoista. Sellaisissa voi piileskellä, nukkua päiväunia ja häätää toisia, jotka nukkuvat päiväunia tai piileskelevät. Kuvassa Sämpylän esimerkki. Majojen rakennukseen voi käyttää samoja rakennusmateriaaleja, kuin lastenkin majoihin. Kuvan rakennus on tehty peitosta, joka on laitettu päiväunisängyn päälle ja kiristetty päätyihin huiveilla. Ruma, mutta mieluinen.

Liite 2. Ne raapivat. Ne raapivat sitä mitä tarjolla on, sopivalla korkeudella ja sopivalta kynsiin tuntuvaa. Ne raapivat, vaikka niiltä leikkaa kynnet. Siihen kynsimistarkoitukseen voi sitten tarjota jotakin. Meillä kissat pitävät matoista, ovat oikeastaan jättäneet nojatuolit rauhaan alkuinnostuksen jälkeen. Yläkerran eteisen matot ovat suosituimpia, ne ovat huonekaluliikkeen mallipaloja.

torstai 5. helmikuuta 2015

Millainen on oikea koti
































Tässä on kirja, jonka toivoisin sinun lukevan, minulla se on vielä kesken, kun täytyy välissä ajatella. Siinä on kirjoituksia kodeista. Ei siis mitään sellaisia romanttisia kummitustarinoita ja remonttikertomuksia ja täydellisen sunnuntaipäivän kuvauksia, vaan näkökulmia kotiin. En tahdo paljastaa oikeastaan yhtään mitään, mutta suosittelen.

Pia Ingström, Tunteilla on tilansa - kirjoituksia kodeista

Me ja meidän kissat


































Kirjatoukka potee kissakuumetta ja esitti blogissaan muutamia kysymyksiä kissoista. Ajattelin kertoa omista eläinystävistä ja kissallisesta elämästä. Tästä tulee pitkä sepostus.

Tällä hetkellä meillä on siis kuvien mukaisesti kolme kissaa. On Tsaikovski eli Tsaikka, Uula ja Sämpylä. Uula on rodultaan Cornish rex ja tytöt ovat tavallisia maatiaiskissoja.

Lähdetään liikkeelle alusta: ensin oli kissat ja sitten vasta tulin minä. Puukenkämies oli lähtenyt hakemaan itselleen yhtä kissaa, mutta toikin kotiinsa kaksi. Alkuasetelmaan lisätään vielä allergiani ja se, että kissat olivat minulle outoja eläimiä. Tutustumisvaiheessa kissat majailivat sängyn alla ja ajattelin, että ai tämmöisiä. Vähitellen lämpesimme toisillemme ja meistä tuli kavereita, ihan vieruskavereitakin joskus. Tytöt ovat kuin sisarukset, vaikka eivät ole samasta pentueesta, samalta maatilalta kyllä, Tsaikan alkutaival on ollut hankalampi ja se on käytännössä kesytetty villikissasta.

Muutimme kerrostaloon minä, Puukenkä ja kissat. Totuttelin siihen, että elämä oli toisenlaista, kuin asuessa koirallisen serkun yläkerrassa. Tarkkailimme toisiamme, minä ja kissat, joskus ujopiimä tuli viereen sohvalle tai molemmat kissat hyppäsivät päiväunipeiton päälle ja nukahtivat siihen. Kaikki oli mukavasti, kunnes Sämpylä alkoi merkkailla nurkkia, molemmat tytöt pitivät myös aikamoisia konsertteja. Oli aika tavata eläinlääkäriä. Helpotus löytyi, kun molemmat tytöt leikattiin.

Sen jälkeen elämä oli melko tasaista, kunnes kesällä 2011 tiellemme tepasteli Herra Gordon Ramsay eli Kokki, ensimmäinen tapaamamme Cornish rex. Kissakuume tuli välittömästi, sellainen kiharakissa oli saatava, omituinen kissa, joka oli rohkea, korkeajalkainen ja seurallinen. Halusin nähdä kissan kasvavan, sillä tytöthän olivat jo valmiiksi kokonaisia, kun tulin heidän elämäänsä. Haaveilimme kuitenkin melko passiivisesti, sillä kissakasvattajat olivat aika kaukana meistä ja rotukissat maksoivat monta rahaa. Oli aikaa tutustua rotuun ja ajatukseen.

Uula syntyi joulukuussa 2011 sopivan lähelle meitä ja päätimme mennä katsomaan pentuja, kaksi poikaa oli vapaana ja päätös oli ensimmäisellä kerralla jo ihan selvä. Meille kävi hyvin, sillä saimme käydä katsomassa pentuja useaan otteeseen, luovutusiän odottelu ei käynyt niin pitkäksi. Ystävystyimme perheen kanssa, jossa kissanpennut kasvoivat ja löysimme myös hyvän yhteyden kasvattajiin, sellainen on kullanarvoista, että on joku jolle soittaa ja kysyä kissa-asioissa. Maaliskuussa saimme Uulan kotiin ja alkoi elämä kolmen kissan taloutena.

Tytöt olivat jo alunperin hitsautuneet niin hyväksi tiimiksi, ettei siihen mahtunut kolmatta pyörää. Tyttöjen mielestä pentu ei ollut niin ihana ja söpö, kuin ihmiset väittivät. Mitään suuria yhteenottoja ei kuitenkaan koskaan tullut ja päätimme elää asian kanssa ja katsoa mitä aika tekee. Nykyään Tsaikka nauttii kovasti niistä hetkistä, kun Uula on alakerrassa tai nukkuu jossakin piilomajassaan. Joskus kaikki kolme saattavat olla samaan aikaan sängyllä, mutta se on harvinaista. Sämpylä on kuitenkin sen verran sopeutuvaista sorttia, että silloin tällöin voi laittaa leikiksi Uulankin kanssa, vaikka yleensä huumorintaju ja kärsivällisyys eivät ole samaa luokkaa. Uula hakee ihmisestä paljon sitä, mitä ei kissakavereiltaan saa, leikkikaveria, seuraa ja hellyyttä.

Uula on täysin ja kokonaan rotunsa edustaja, sillä on aina hauskempaa siellä missä tapahtuu ja jos mitään ei tapahdu on laitettava tapahtumaan. Se kiipeilee milloin mihinkin, se matkustaa olkapäällä ja ruokahalu sillä on loputon.

Kaikki tämän huushollin kissat tykkäävät silityksestä ja rapsutuksesta, mutta villikissasta kesytettyä Tsaikkaa ei voi nostaa syliin. Uula ja Sämpylä ovat tottuneet käsittelyyn, hoitotoimenpiteisiin ja kynsienleikkuuseen, ne myös ulkoilevat kesäisin valjaissa, mutta muutoin kissat ovat sisäkissoja, joiden metsästysvietin kohteina ovat satunnaiset kukkakärpäset.

Allergiasta sanottakoon sen verran, että ympärivuotisesta allergialääkkeiden syömisestä on päästy, enää vaivaa luonnon tarjoamat kevät -ja kesäpölyt. Siedättyminen on uhkarohkeaa, mutta mahdollista. Kissoista on tiettyjä kuluja, mutta eivät ne sentään hevosiin ole verrattavissa. En vaihtaisi kissallista elämää kissattomaan elämään.

Vinkkinä Kirjatoukalle: kaikki se mitä Pekka Töpöhännässä kerrotaan ei ole totta. Hangossahan on hyvät kala-apajat, kissat tykkäävät kalasta ja kalastajat kissoista. Meille saa tuoda kissoja hoitoon, me ei matkusteta mihinkään tai minä en ainakaan matkusta. Lukea kannattaa ainakin Päivi Ylikorven Kissanhoidon käsikirja, josta olenkin jo kirjoittanut aiemmin.

maanantai 19. tammikuuta 2015

Rakkaus pölynkerääjiin


































Kotisi laihdutuskuuri, tavaran karsimisvimma. Joka päivä yksi tavara pois ja sehän tekee 365 tavaraa vuodessa, minimalismi ja mustavalkoisuus. Ne jotka eivät kohdista kehoonsa nälkäkuuria, leikkauksia, vähennyksiä ja supistustoimia tekevät sitä ympäristöönsä, kotiympäristöönsä, sillä sitä on tarjolla ja se on kovin trendikästä. Kun tavarat vie kirppikselle ja hyväntekeväisyyteen, ne ovat samantien poissa mielestä ja omatunto on yhtä puhdasta pöytää, jota sitten täytyy kovasti varoa täyttämästä.

Minä otan askeleen taakse, enkä osallistu lahjakortin arvontaan, jossa ammattijärjestäjä tulee avuksi karsimaan. Minä päätän rakastaa, katsoa arvostavasti ja kuunnella. Rakastaa jokaista rumaa bambipatsastani ja satoja valokuva-albumeitani, miljoonia magneetteja, kymmeniä tauluja ja erityisesti tuota kolmannen kuvan maisemataulua, jonka näen työhuoneen ikkunasta. Minä puhun niille mukavia, enkä kohdista niihin kiukkua, jostakin syystähän minä olen ne joskus halunnut tai sitten joku muu on halunnut. Minä haluan osata elää näiden kanssa.

Kyllä meilläkin on kirppispöytä ehkä kerran vuodessa ja toki sellaista karsimiseksi kutsuttavaa tapahtuu silloin tällöin, mutta se on aika luonnollista, eikä kallistu hysteerisyyden puolelle. Meillä on kolme kissaa, vaikka ihan yksikin riittäisi, syyllistyn silti ajoittain siitä, etten ole pelastanut kaikkia maailman kodittomia eläimiä. Keräilemme molemmat, sillä kaiken kerralla ostaminen on jotenkin tylsää, puuttuvien metsästäminen ja seikkailu viehättävät enemmän.

Pidimme palaverin.
Minä: "Nyt se on päätettävä, istutaan alas ja mietitään mikä se voisi olla."
Puukenkä: "Ei tommosta kuppia, huono juoda, mummomainen koriste."
Minä: "No oisko se sitten toi, se on aika vaikee ja harvinainen, mutta on ainakin haastetta."

Niin me olimme päättäneet mitä vanhoja kahvikuppeja ryhdymme keräämään, täytyyhän sitä ihmisellä olla yksi kokonainen kahviastiasto ja mielellään vanha, hiljalleen keräilty, että sitäkin voi sitten rakastaa.

Terveisin: epätrendikkyyden tyyssijan asukas, jonka blogiin ei kannata saapua hakusanoilla vähemmän on enemmän ja viisaat säilytysratkaisut