tiistai 19. elokuuta 2014

Sata

































Tässä olisi sadas merkintä tähän blogiin.

Aika kauan on kulunut aikaa ihan ensimmäisestä blogikirjoituksesta, se oli 6.7.2008. Sitä kirjoitusta ei enää ole, sillä Saapasjalan kirjoituksia nurkkapöydästä-blogi pyyhkiytyi jokin aika sitten unholaan blogit.fi-palvelun lopettaessa toimintansa. On minulla siitä jonkinlainen tiedosto tallessa, ehkä, jos sitten joku tutkija joskus sadan vuoden päästä tonkii tätä kummallista blogiaikaa ja sen kummallisia ilmentymiä.

Nurkkapöydän jälkeen, 2010 aloitin uuden blogin Saapasjalan pullopostiosaston ja samalla siirryin bloggerin puolelle.  Kun olin pari vuotta pullopostittanut, kaipasin uutta ja rakensin tämän, Saapasjalan salongin, jota nyt luet.

Blogielämä on tuonut eteen kohtaamisia, palautetta ja seikkailuja. Se ei ole muuttunut miksikään, että on hassua nähdä bloginsa, jonkun toisen blogin sivupalkissa edelleen, vaikka on tehnyt tätä jo monta vuotta. Kommenteista tulee samalla tavoin iloiseksi, kuin ennenkin ja siksi yritän sekä vastata saamiini kommentteihin, mutta myös kommentoida muiden blogeja.

Uutta on se, että koko blogimaailma on paisunut valtavaksi, nykyisin blogeista on tullut jotakin ahmittavaa sisustuspöperöä, johon ei pysähdytä fiilistelemään, jota ehkä kommentoidaan yhdellä sanalla. Luetaan niitä samoja blogeja mitä muutkin. Se näyttää vähän huvittavalta täältä "marginaalista" käsin.

Monta kertaa olen miettinyt, ettei tässä ole mitään järkeä, kun ei monesti ole mitään sanottavaa, ei mitään uutta, ei mitään kiinnostavaa. Sitten jostakin saa kipinän ja innostuu taas. Minun ja blogini sopimus on voimassa toistaiseksi ja toistaiseksi se on jatkunut melko pitkään ja toivon sen niin jatkuvankin.

Haluaisin kuulla kuinka kauan sinä olet kulkenut mukanani? Oletko pelkän Salongin lukija vai luetko myös Puukenkää ja Räsymattoa?

lauantai 9. elokuuta 2014

Lintujen talo































Eihän se ihan tämän yhden lempilamppuni veroinen ole, mutta jonkinlainen yritys kuitenkin. Sanotaan, että otin hieman vaikutteita. Siis inspiroiduin.

Tiimarin loppuunmyynnistä ostettuja lintuja kohdeltiin ensin siinä määrin kaltoin, että tökkäsin niihin rautalangan. Valittuun kohtaan lampusta laitoin teippiä, ettei rautalanka kuluta maalia talon pinnasta. Ihan lähelle valonlähdettä en laittanut lintua, ettei synny mitään feniks-ilmiötä.

Talovalo tai valotalo on House Doctorin valmistama, sekin on löytö eräästä loppuunmyynnistä, muttei sentään Tiimarin.

Nyt pitäisi vielä vaihtaa himmeämpi lamppu nykyisen tilalle, että tätä lintujen valtakuntaa voisi katsella ilman aurinkolaseja. No sitten joskus.

lauantai 26. heinäkuuta 2014

Voi Siilet, missä lienet?



Edellisinä kesinä on ympäristössämme liikuskellut siiliystäviä, ihan rohkeina ne ovat tulleet tervehtimään ihmisiä, eikä kissakaan ole pelottanut lyllertävää piikkiotusta. Tänä kesänä on toisin, yhtään piikikästä ei ole kävellyt vastaan. Vain yksi litteä ja surullinen versio on nähty kauempana tiellä, olikohan se kulmakunnan viimeinen.


Piti siis tehdä siili-ikävässä kuvallinen oodi siilille. 



torstai 24. heinäkuuta 2014

Kissanmutkan kukkakepit















Gladiolukset makasivat lähes maata vasten ja kotilot järsivät niihin reikiä. Päätin, että kepit on nyt saatava ja narut keppeihin. Takapihan lauma sai tuen sunnuntaina, samassa korkeaksi ennättänyt silkkiyrttikin sai nojan itselleen. Lanka tuskin on kovinkaan kestävää, mutta muuta en hädissäni löytänyt.
Maalasin jääkaapin pakkauksessa tukena olleet neljä keppiä monivärisiksi, iloisiksi ja kukkapenkistä erottuviksi ihan akryyliväreillä. Viime kesänä tekemäni käpyverho, jonka maalasin akryyleillä kesti talvenkin hyvin ulkona ja säilytti värinsä.

Etupihan gladiolus-rykelmä sai omat keppinsä tiistaina, siellä kotilot olivat jo tehneet pahempaa rei'itystä. Toivotaan parasta, että kauniskukkaiset miekkaliljat jaksaisivat kukkia, vaikka kyllä nuo lehdetkin jo ovat aika hienoja.

torstai 17. heinäkuuta 2014

10 kuvaa keskiviikolta







































































































































1. Seinälle lennähti lehtiteline, nyt voin nostaa irtonumerot pois kahvikupin alta.

2. Ystäväni antoi tonkia kirppikselle meneviä tavaroitaan, otin sieltä Olga-Oravan ja jalkapuoli hevosen. Olga pääsi huvipuiston uusimpaan laitteeseen: sokerikkoon.

3. Jos pöydästä on ollut iloa, niin on kyllä kirjahyllystäkin, milloin sen päällä on kissa, milloin kasa muistiinpanoja. Ja tuo kultainen alakulmassa on mopon satula, muinaislöytö tunkiosta, joka sai uuden arvon muututtuaan kultaiseksi.

4. Ostin sisustusliikkeen loppuunmyynnistä talovalon, josta olin haaveillut pitkään, teimme siitä pöytälamppuversion, tai siis N teki laittamalla siihen katkaisijan ja pistokkeen. Minulla on kyllä muutama ajatus talon asukkaista, mutta antaa sen olla vähän aikaa tyhjillään ja ajatuksen kypsyä.

5. Laitoin yöpöydälle vanhan haitarimallisen paperikotelon vai miksi tuota kutsuisi? Vitriinit istuivat sinne hyvin. Terveisiä vaan Anu Penttiselle, että nämä ovat lempiesineitäni Iittalan valikoimasta, sillä niillä voi leikkiä palapeliä päivät pitkät.

6. Ei, se ei ole vieläkään valmis. Vanu on ostettu, mutta taustakangas puuttuu. Tilkkupeitto valmistunee sitten joskus.

7. Sirkuspellen vaatekaappi. Mietin naistenlehtien juttuja julkkisten vaatekaappista ja tyylistä, niissä on sitten esimerkkejä, kuinka voi matkia hienovaraisesti kyseistä pukeutumista. Jos sellainen tehtäisiin tästä vaaterekistä ja sen käyttäjästä siinä olisi varmaankin pukuvuokraamon puhelinnumero, "pelleimmät vaatteet eivät löydy kaupasta".

8. Uula Ulpukka on aina valmiina eteisessä hyökkäämään portaikkoon ja alakertaan. Yhtenä iltana N löysi Uulan nukkumasta saunan eteisestä pyykkien seasta. Kuumina päivinä kissaotukset päästetään viilentymään portaikkoon ja kellariin, siinä tulee samalla hyvää liikuntaa, kun ravaavat karvat pöllyten ylös ja alas.

9. Aurinkolasiparkissa näkyvät uusimmat kukkalasini, niissä näytän siltä, että minulla olisi kukkaisat kulmakarvat, tämä lisättäköön aiempaan sirkuspellen vaatetus-kohtaan.

10. Kierroksemme päättyy portaikkoon. Tänä kesänä takki ja sadetakki ja huivi ovat olleet yhtä tarpeellisia kuin hellehattu ja sandaalitkin. Vaihtelu on hyväksi.

keskiviikko 16. heinäkuuta 2014

Kurkkauksia



 



Alakerran ovelta katsellessa näkee vain ovia ja seinää vasten nojaavan mustan vanhan ikkunan, siitä tulee vitriinin lasi. N on vessassa pesemässä käsiään, ovi on auki. Kellarin ovi on auki. Romuhuoneen ovi on kiinni.
Eteinen = ovihuone.

Keittiön ovelta näkee keittiöön ja siinä seisoo kokin silmäterä, tv:stä tuttu vaaleanpunainen kokosuomileipoo-jääkaappi. Sellaista vaaleanpunaista olimme kytänneet jo kauan ja nyt se sattui sopivasti olemaan oikeaan aikaan oikeassa paikassa, siitä ehkä lisää myöhemmin.

Ruokahuoneessa eli salongissa keskellä lattiaa on maalauksessa oleva keittiön ikkunan alle tuleva aputaso, lähes siis saareke, sillä sen voi rullata keskelle keittiötä, jos haluaa. Se on tehty yläkerran pikkukeittiön vanhasta alakaapista, joka säästettiin, ovet tulevat olemaan alkuperäisen väriset, siniset valkoisilla puuvetimillä, turkoosin perhostapetin kanssa hyvä pari ja tuon keltaisen oven kaverina hieno.

Keittiön nurkasta toista nurkkaa kohti näkee skafferin, ruokakomeron, jonka N rakensi, se on haukuttu lyttyyn ja siihen on ihastuttu, se on meidän unelmakaappimme, räjäyttäköön seuraava talon asukas sen sitten taivaan tuuliin, mutta meille se on täydellinen. Hetken kuvan ottamisen jälkeen voi skafferin ovessa nähdä hienon suodatinpussitelineen, jota N on menossa kiinnittämään kuvassa.

Sellaisia olivat arkiset havainnot alakerrasta. Ehkä elokuussa, ehkä syyskuussa, ehkä ennen tämän vuoden joulua saa jo uuniruokaa ja kutsua vieraita kahville.

tiistai 15. heinäkuuta 2014

Saapasjalan paluu







































Toisessa blogissa kerroinkin jo tietokoneen joutumisesta hoitotoimenpiteisiin ja pois luotamme. Salonki on ollut hiljaa. Nyt se virkistyy ja kesäistyy, sillä huomenna palaan kuvakimarani kanssa.

Kuvassa yöpöytäni uusi järjestys, kun Gretel vaihtoi strutsin kanssa paikkaa ja muutti ikkunalaudalta pois. Vaaleansininen pikkukaappi lähti astiakaapin päälle ja sieltä pikkuinen lasikaappi meni vinttiin. Yöpöydälle löytyi vanha kolmiosainen paperilaatikko vintistä, siihen sain sopimaan koruja.
Gretelkin sai oman korun, se saa pitää sitä niinä päivinä, kun en tarvitse sitä.

tiistai 3. kesäkuuta 2014

Maisematasanne












































































Niin ne aina varoittavat ne viisaat, että täytyy varoa mitä toivoo, kun se voi toteutua. Tervehtiä voitte nyt pöydällistä eloa viettävää saapasjalkaa, sillä on nimittäin nyt pöytä, ihan oikea, jonka ääressä on tuolejakin pari. Mikä mahdollisuus, mikä ilo ja mitkä maisemat!

Mietittiin viikonloppuna mitä uutta keksittäisiin, kun romuhuoneen siivoukselle pitäisi saada joku vähän innostava syy. Päätettiin laittaa sohva tauolle, kun ei siinä kukaan istu, eikä nuku ja se vie kyllä kamalasti tilaa ja imee ylleen kaikenlaista käsistä laskettavaa tavaraa.

Siivottiin rautasohvan osille tilaa ja aika paljon romuhuoneesta heitettiin roskaa poiskin, lähinnä turhia pahvilaatikoita. Kuunneltiin Elvistä ja Kerkko Koskista ja siinä se päivä menikin laittaessa tavaroita parempaan järjestykseen. Ensimmäinen iltapala pöydän ääressä tuntui ihmeelliseltä (kokeilkaapa itse olla pari vuotta retkellä, niin että joka kerta kun syöt, tippuu haarukasta salaattikastikkeinen tomaatinpala juuri sille mekolle, jonka tänä aamuna vaihdoit, siinä saattaa pöytää kaivata).

Trumpettijalkainen keltainen pöytä mahtui juuri sopivasti vähän ikkunalaudan alle, nyt seurana ikkunalaudalla istuu aina autoja laskeva kissa ja tulee sitä itsekin katseltua enemmän ikkunasta ulos.  Sängyn päähän saatiin mahtumaan pikkuinen kirjahylly, siitä kuva toisen blogin puolella.


keskiviikko 14. toukokuuta 2014

Mitä tehdä puhelinkuville?








Kun tilasin kotikuvakirjan, silmiini pisti vihkonen, jota halusin testata. Se ei ollut ihan älyttömän kallis ja näytti kivalta. Siitä lähtien, kun olen kuvannut puhelimellakin olen miettinyt, mitä niille kuville tapahtuu, teettäminen paperikuviksi tuntuu jostain syystä hölmöltä. Viime viikolla tilattu retrokuvakirja (inhoan retro-sanaa) tuli postilaatikkoon ja olin iloisen yllättynyt, kuinka hyvälaatuisia kuvat olivat ja kuinka hauska kokonaisuudesta tuli, vahingossa kertomus joulusta vappuun.

Paperi on mukavan karheaa mattapaperia ja tämä tosiaan on tavallisen ruutuvihkon kokoa. Jos matkustaisin tekisin tämmöisen matkaseuralleni muistoksi, jos keräisin sieniä, tekisin sienikirjan itselleni. 

Tämän kuvakirjan kohdalla sivumäärä on vakio ja asettelumalleja sivuille on vähemmän, kuin muissa malleissa, mutta se ei oikeastaan haitannut. Tekstiäkin toki saa mukaan, minä en sitä kirjoittanut, kun ajatuksena oli vain koota kuvia kansiin ilman sen suurempaa teemaa ja selittelyä. Paperi tuntuu sellaiselta, että kynälläkin siihen voisi kirjoittaa jos haluaisi.

Tilasin kirjan siis Photoboxista, tämä ei ollut mainos, vaan ihan puhdas suositus kokemukseeni perustuen. Laita Instagram-kuvat ja muut puhelinkuvat talteen tai tee kaverille kiva lahja tai lapselle kuvakirja.

Oletko testannut puhelinkuvien tekemistä kuvatuotteiksi? Souvenirs-blogissa oli ainakin Printic-palvelusta juttua marraskuussa, oletko testannut sitä?

tiistai 13. toukokuuta 2014

Kuulua joukkoon

































Kun Maijja heitti haasteen, jossa suositeltiin viittä asiaa, luin innokkaasti myös muiden haastettujen suosituksia. Tajusin, että ne blogit, jotka Maijja oli aluksi haastanut ovatkin samaa, samaa sukua, samaa genreä ja sain saapasjalan salongille oman lajin.

Vaikka olen pyristellyt aina vastavirtaan ja halunnut olla erilainen nuori, koen kuitenkin tärkeäksi, että jossakin on joku huone, jossa on samansukuisia, niitä jotka eivät pidä hölmönä kuvaa minusta lautaspino käsissäni tai huokaile ääneen viidennentoista peräkkäisen kissa-aiheisen merkinnän jälkeen. Ne samanlaiset ovat kukin erilaisia, mutta niillä on tutkiva luonne, sellainen ilmaa nuuskuttava kiinnostunut katsomaan kiikareilla tai suurennuslasin läpi. Niillä on taju siitä omasta taiteesta, joka elää täällä blogilokeroissa, jota jokaisen lokeron taiteilija luo. Se taide kenties joissakin tapauksissa on tunnistettavaa tai sitten sen piirre on yllätyksellisyys.

Olin valokuvauskoulun jälkeen jumissa kauan. Ajattelin, että se kuva, jota pidän kauniina on väärä. Tiesin, että siksi juuri minusta ei koskaan tule oikeaa valokuvaajaa, sillä en taivu sellaiseen ajatteluun, jossa kuvassa on jokin totuus tai, että kuvasta tehdään väkisin muovia, muokkaamalla siitä toinen. Minun kaunis kuvani on ollut kotona maton rutussa, kotialbumissa tai pöydällä astian muodossa. Siinä kuvassa on joskus ihminen, joskus esine, ehkä maisema, joskus jotain muuta. Sen kuvan ei tarvitse olla kenenkään kuuluisan ottama, sen ei tarvitse voittaa kilpailuja, eikä sen tarvitse olla kiiltävä vedos ilman sormenjälkiä. Tämän tajuamisessa ja sen hyväksymisessä meni kauan.

En lue yhtään ruokablogia, enkä muotiblogia.Välillä yritän, mutta sitten en taas ymmärrä mitään ja palaan näiden omieni pariin. Puukenkä ja Räsymatto-blogi on ollut hyvä toinen työpiste, siellä on jokin raami jonka rajat tietää, siellä puhutaan kodista ja elämästä talossa, muut asiat jäävät tänne.

Sisarbloggaajia minulla on ollut alusta lähtien, niitä joiden kanssa blogi on vuoropuhelua sopimatta siitä etukäteen, niitä jotka tuntuvat ystäviltä jo ennen, kuin niitä tapaa ja tavatessa varsinkin. Ja kuinka mukavaa onkaan löytää lisää uusia blogeja, jotka sopivat omaan blogisuvun haaraan. Sanaa tai nimeä en sille oivallukselleni tiedä, mutta tärkeäksi koen, että

saan kuulua joukkoon.

Mitä sinä ajattelet lajeista, suvuista, lajityypeistä, roduista, joukoista, genreistä, lokeroista, tyyleistä, tavoista, miksi niitä nyt haluaakaan kutsua?





maanantai 5. toukokuuta 2014

Yllätyseläimet


































Vappuaattona sain hevosen kaupasta tuliaisiksi, yllätyin, koska olin sanonut, että olen jo iso, enkä tarvitse vappupalloa. Yllätysmies ei kuitenkaan koskaan jätä yllättämättä.

Vappupäivänä oli yllätysherkkujen päivä, ei hulinointia, mutta sopiva sokerihumala ja mukavat vieraat Serkku I ja Erakkomartta maan korvesta.

Perjantaina kissat ymmärsivät, etteivät ehkä olekaan maailman ainoita eläimiä, kun Voimariina, nakkikoirien kuningatar asteli sisään. Ensin toki kivuttuaan ihan itse jyrkät portaat, se on saavutus, kun on niin lyhyet jalat. Järkytyksestä on jo toivuttu ja Uulan mielestä nelijalkainen nakki ei ollutkaan niin pelottava, tyttökissat pysyttelivät visusti uunin päällä ja katselivat epäillen tapahtumia.

Voimis ei kuitenkaan matkannut tänne yksin, vaan samaa matkaa tulivat pienin A ja hänen vanhempansa. Meillä oli erityisen mukava päivä, ei mitään ihmeellistä, mutta siinä se päivä kuitenkin meni, syödessä hyvin, jutellessa ja kylmästä säästä huolimatta käveltiin vähän pihallakin.

Pihalle se aiemmin mainitsemani yllätysmies oli piilottanut yllätyssorsan, joka oli muuttanut värinsä sopivaksi meille. Kohta pihallakin on samanlainen eläinkattaus, kun täällä sisälläkin, omenapuussa sirkuttavat Ikean aurinkokennolinnut ja toisessa omenapuussa istuu valevaris.

Millaista vappua sinä vietit?


tiistai 29. huhtikuuta 2014

Tuhannen munakupin satu































Tapasimme kirpputorilla naisen, joka kertoi perineensä äitinsä tuhat munakuppia. Hän kertoi siitä, kuinka munakuppeja oli haettu matkankin takaa ja siinä tarinassa oli jotakin tavattoman lämmintä. Tai ehkä keräilijäluonteisen sydänalan saa väpättämään se, että maailmassa on muitakin samanlaisia, ollut aina.

Nyt minulla on yksi niistä tuhannesta, tuo Arabian, jossa on omenia, minusta tuntuu, että nyt minulla on pala sitä tarinaa, jonka nainen kertoi. Täytyy pitää varansa, että kokoelma pysyy alle sadan, ettei tarvitse perustaa museota tai Tuikkiksen munakuppisäätiötä.

Joskus tulee mieleeni, että jos esineellä olisi muisti ja kyky puhua, meillä olisi kyllä aika paljon pulinaa ja kälkätystä. Mitä kertoisivat matkastaan meille nuo Figgjon astiat, jotka ovat syntyneet Norjassa? Vanhat opetustaulutkin ovat varmaan nähneet kaikenlaista ja matkalaukut, niillä vasta olisikin kerrottavaa.

Minkä esineen tarinan sinä haluaisit kuulla?