maanantai 19. tammikuuta 2015

Rakkaus pölynkerääjiin


































Kotisi laihdutuskuuri, tavaran karsimisvimma. Joka päivä yksi tavara pois ja sehän tekee 365 tavaraa vuodessa, minimalismi ja mustavalkoisuus. Ne jotka eivät kohdista kehoonsa nälkäkuuria, leikkauksia, vähennyksiä ja supistustoimia tekevät sitä ympäristöönsä, kotiympäristöönsä, sillä sitä on tarjolla ja se on kovin trendikästä. Kun tavarat vie kirppikselle ja hyväntekeväisyyteen, ne ovat samantien poissa mielestä ja omatunto on yhtä puhdasta pöytää, jota sitten täytyy kovasti varoa täyttämästä.

Minä otan askeleen taakse, enkä osallistu lahjakortin arvontaan, jossa ammattijärjestäjä tulee avuksi karsimaan. Minä päätän rakastaa, katsoa arvostavasti ja kuunnella. Rakastaa jokaista rumaa bambipatsastani ja satoja valokuva-albumeitani, miljoonia magneetteja, kymmeniä tauluja ja erityisesti tuota kolmannen kuvan maisemataulua, jonka näen työhuoneen ikkunasta. Minä puhun niille mukavia, enkä kohdista niihin kiukkua, jostakin syystähän minä olen ne joskus halunnut tai sitten joku muu on halunnut. Minä haluan osata elää näiden kanssa.

Kyllä meilläkin on kirppispöytä ehkä kerran vuodessa ja toki sellaista karsimiseksi kutsuttavaa tapahtuu silloin tällöin, mutta se on aika luonnollista, eikä kallistu hysteerisyyden puolelle. Meillä on kolme kissaa, vaikka ihan yksikin riittäisi, syyllistyn silti ajoittain siitä, etten ole pelastanut kaikkia maailman kodittomia eläimiä. Keräilemme molemmat, sillä kaiken kerralla ostaminen on jotenkin tylsää, puuttuvien metsästäminen ja seikkailu viehättävät enemmän.

Pidimme palaverin.
Minä: "Nyt se on päätettävä, istutaan alas ja mietitään mikä se voisi olla."
Puukenkä: "Ei tommosta kuppia, huono juoda, mummomainen koriste."
Minä: "No oisko se sitten toi, se on aika vaikee ja harvinainen, mutta on ainakin haastetta."

Niin me olimme päättäneet mitä vanhoja kahvikuppeja ryhdymme keräämään, täytyyhän sitä ihmisellä olla yksi kokonainen kahviastiasto ja mielellään vanha, hiljalleen keräilty, että sitäkin voi sitten rakastaa.

Terveisin: epätrendikkyyden tyyssijan asukas, jonka blogiin ei kannata saapua hakusanoilla vähemmän on enemmän ja viisaat säilytysratkaisut


perjantai 16. tammikuuta 2015

Terävät kynät
















































Lumia työnnellessäni huomasin postintuojan jäljet, ne ovat aina mukavat, ne sisältävät mahdollisuuden mukavasta postista. Tänään oli mukavaa postia, oli lähetys Tampereen toverilta, se sisälsi innon jatkaa yksi keskeneräinen kirjontahomma loppuun ja aloittaa viisi uutta.

Olen huomannut, että:

- Päästäkseen sellaiseen upottavaan luovuustunteeseen on tosi hyvä, että on kunnon materiaalit ja työvälineet, kaikki muu on, kuin yrittäisi veistää tylsällä puukolla. Siksi olenkin tässä vallan kynäholisoitunut, kun joulupaketista kuorin esiin puuväriarmeijan olen samalla laittanut huopakynäasiatkin paremmalle tolalle.

- Värittäminen on mukavaa ja aikuisten värityskirjaksi sopii hyvin Hemliga trädgården, josta näkyy pieni kulma tuossa alimmassa kuvassa.

Milloin sinä olet viimeksi värittänyt värityskirjaa?


torstai 8. tammikuuta 2015

Silmävitamiini













































Viime viikkoina on alakertaamme käynyt tupatarkastamassa yhteensä 43 eri ihmistä ja yksi perhoskoira, lisäksi portailla on käynyt yksi dobermanni. Eivät sentään samanaikaisesti kaikki ja välissä on saanut hengähtääkin. Mutta joku siinä vieraanvaraisuudessa sitten kuitenkin väsytti elimistön ja nyt olen ollut sairaana maanantai-illasta lähtien.

Eilen sain kimpullisen tulppaaneita, lempitulppaanivärissäni, silmälle vitamiinia.

Myös Jonna muisti viehtymykseni violettiin lasiin ja täällä vieraillessaan toivat he meille kauniin violetin lasipurkin, jonne laitoin heti D-vitamiinit. Kaikki tuollaiset ylimääräiset suuhun laitettavat asiat on oltava jotenkin esillä, että muistaa ne siitä pudottaa kurkkuunsa aamuisin.

Ai mitäkö tekee Fauna-malja tuossa Dropp-kulhon sisällä, no se oli sellainen kuumeesta toipuvan pään mahtava 2-in-1-keksintö.


sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Kaksikerroksinen joulu













































Vietimme (tai oikeastaan jatkamme vielä), onnistumisen juhlaa. Kuusessa oli enemmän, kuin kaksi oksaa ja kolme neulasta (huippuyksilö siis). Koristelimme sen tavalla, jonka taidamme, enemmän, ihan kaikkea ja paljon eläimiä. Joulukoristeet ovat kerääntyneet hiljalleen, sieltä ja täältä ja niin onkin oikein hyvä, eihän sen mikään muodikas yhtenäinen kokonaisuus pidä ollakaan, ei tässä kodissa ainakaan.

Koti sisältää nyt kaksi remontoitua kerrosta, olohuone tulee ajallaan, ei kiirettä. Yläkertaa on saatu väljemmäksi ja tästä muutoksesta lisäksemme nauttivat myös kissat. Musta kissa on muuttunut parissa päivässä paljon siihen iloiseen ja rentoon suuntaan, millainen se on joskus ollutkin. Vietimme tässä muutaman viikon vähän vaikeita aikoja mustan kissan ja kiharakissan välisten suhteiden vuoksi. Toivomme tasaantuvaa.

Alennusmyyntisäntäilyyn emme aio tohveleitamme suunnata, sillä nyt on hyvä olla kotona, kun on uuni 30 kuukauden ja 23 päivän odottamisen jälkeen.

keskiviikko 10. joulukuuta 2014

Viides muisto kesästä
































Haudutusaika 3-5 minuuttia.


Tässä olivat pikkuruisen virtuaalinäyttelyni keittiöhenkiset työt.

Neljäs muisto kesästä

































Haudutusaika 3-5 minuuttia.

Kolmas muisto kesästä
































Haudutusaika 3-5 minuuttia.

tiistai 9. joulukuuta 2014

Teetä
































Välillä on mukavaa, että tuntee olevansa maailman kartalla, että tämä oma rakkikoiran kaltainen parjattu harmaa kaupunki on pysynyt mukana kehityksessä ja aistinut virtauksia maailmalta, eikä ollenkaan liian myöhään.

Mitä se puhuu? Tarkoitan, että täältäkin saa nyt Kusmia. Sitä myy mukavista mukavin Petit St Louis Rautatienkadulla. Ei enää matkoja Pariisiin (ihan kuin olisi ollutkaan), ei enää tallin lattialta lakaistua pölyn makuista pussiteetä, vaan hyllyjen täyttämistä värikkäillä purkkeilla ja hyvää teetä.

Niin ja sieltä samaisesta kaupasta saa myös Tanskalaista Johan Bülowin lakua, sellaista makukokemusta nimittäin kannattaa metsästää, mikäli on yhtään lakuihmisen vikaa.

Tämän kerroin teille siksi, että tunnuslauseeni: "Lahdessakin voi olla onnellinen" on taas enemmän totta.

torstai 4. joulukuuta 2014

Toinen muisto kesästä














































Saanen esitellä teille seuraavan muiston kesästä, raastinrautaan tehty miniryijy, josta roikkuu jäätelötikkuja.

Raastettu mehujää on teoksen nimi. Tämäkin oli kesällä esillä Kesäkiasmassa, kuten edellisen merkinnän kananmunakin.

keskiviikko 3. joulukuuta 2014

Muisto kesästä














































Kesällä osallistuimme Kesäkiasmaan, nykytaiteen sivukonttoriin, ystävämme Ainon kesäpaikassa. (Kolme kesää yhdessä lauseessa ja nyt on joulukuu, huolestuttavaa.) Kirjoitinkin näyttelystä heinäkuussa toisen blogin puolella. En sitten koskaan tullut esitelleeksi niitä omia töitäni, joissa käytin materiaalina keittiövälineitä.

Tässä on nyt yksi: Keittoaika 4 minuuttia.

Kuvan ottajan niska saattaa olla ollut hieman vinossa, mutta ei kannata välittää.

torstai 20. marraskuuta 2014

Heijastushuivi















































Ajattelin sitä, kun maiseman muoto heijastuu liikkuvaan veteen tai tyyneen veteen, vuori ei ole yhtä suuri veden pinnassa, kuin oikeasti. Ajattelin Veera-huiveja, sitä etten osaa niin hienoja kuitenkaan. Lähdin omaan tapaani tekemään paloja, joita yhdistelin, sillä tavoin osaan parhaiten.

Päädyin tekemään pelkkää oikeaa, vaikka ärsyynnynkin siitä, etten saa siitä kauniin tasaista. Raidoissa käytin violetin kuutta eri sävyä, punaisia oli viisi sävyä, seassa vähän oranssia, harmaata ja ruskeaa.

Tein huiviin erikokoisia kolmioita, jotka syntyivät kaventamalla kerrosten lopussa ja alussa. Kolmiot yhdistelin ommellen pohjat vastakkain. Huivi on joissakin kohdin leveä, toisissa kohdissa hyvinkin kapea, mukava muoto ja kiva kieputtaa. Lanka on alpakkaa, koska sitä jämäsalkustani löytyi eniten.

keskiviikko 5. marraskuuta 2014

Jännittävä ihmiskoe

































Olen aina ollut muistikirja -ja vihkotyyppiä, enemmän käsinkirjoittaja. Olen ollut aina kiinnostunut asioista ja ihmisistä, eri tavoista elää ja etenkin tehdä taidetta. Olen säilönyt pääni sisällä vuosikaudet ideaa jostakin ihmisiä yhdistävästä ja monitaiteellisesta.

Eilen meillä kokoontuivat luovuuslaboratorion ihmiskoekaniinit. Paikalle pääsivät neljä kuudesta kutsutusta, ensi kerralla toivottavasti kaikki. Olen yli vuoden ajan kehitellyt omaa tapaani yhdistää asiat joita osaan, joita olen opiskellut ja sisäistänyt. Perustin siis oman luovuuskoulun tänne meidän yläkertaan. Kysymys on tehtävistä ja keskustelusta, ajatuksista ja arjen nyrjäyttämisestä seikkailun puolelle. Aikuisten vakavasta leikkistä, tutkimisesta ja heittäytymisestä luovempaan tapaan tehdä asioita.

Ihmisjänöt tunsivat vain minut, jotkut paremmin, jotkut olivat uudempia tuttavuuksia. Tästä alkoi uusi vuodenkierto, marraskuusta marraskuuhun teemme matkaa epävirallisesti ja kotikutoisesti, sen jälkeen toivon, että toiminta laajenee kodin ulkopuolelle ja syntyy muitakin luovia parvia, joihin sukeltaa.

Olen innoissani, olen nöyrästi ylpeä tästä projektista ja tavattoman kiitollinen niille ihmisille, jotka ovat osana tätä. Kiitollinen olen myös maankorven erakkomartalle, joka auttoi matkaan, kysyi, kokeili ja uskoi ja uskoo edelleen siihen, että treffit luovuuden kanssa kannattavat.

Voi olla, että Anselmin blogissa vuoden aikana uutisoidaan joitakin palasia laboratoriokokeista ja täälläkin saatan kertoilla tapahtuneista asioista. Kerrankin on sellainen talvi, ettei tarvitse vaipua horrokseen ja istua nurkassa. Ja vihdoin on se aika, kun saan tehdä sitä mitä parhaiten osaan.


Ps. Muihin kaupunkeihin ja etenkin Tamperelaisten pariin mieleni kovasti halajaa ensi vuonna, joten laita tämä korvasi taakse tiukasti, jos tahtoisit harrastukseksesi jotakin sopivan poikkitaiteellista ja erilaista. Sähköpostiosoitteen löydät sivupalkista.